Missä mennään maraton -tavoitteen kanssa?

Tänään on enää hieman reilu kuukausi aikaa siihen, kun starttaan ystäväni kanssa polkujuoksumaratonille Nuuksiossa. Päätimme tavoitteen jo alkuvuodesta, joten mitenkään yllätyksenä tämä pian lähestyvä ajankohta ei tule. Mutta, harmittelen jo nyt kuinka vähän sellaisia pidempiä juoksulenkkejä olen ehtinyt tehdä alle ja tämä saattaa kostautua sitten syyskuussa. Viime viikolla Hyvinvointihaaveiden instagramin stooryssa jo juttelinkin, että nyt pitäisi vielä pidentää lenkkien pituutta ja sitten tietysti keventää ennen hoohetkeä. Toivoisin että ehdin tehdä tällaisia vähintään 10km lenkkejä vielä 4. Ennen maratonia meidän perhe viettää vielä yhteistä kesälomaakin (on sitä jo odotettukin!), joka helposti sotkee koko kuvion mutta pidetään peukkuja. :)

Siitä olen onnellinen, että keväällä sain pitämäni KOTI-treenihaasteen ajan tehtyä aktiivisesti kävely- ja pyörälenkkejä pienemmän tyttömme kanssa ja sittemmin olen kuitenkin viime vuoteen nähden runsaasti päässyt myös juoksentelemaan. Nyt läpi koko kesän olen yleensä 2 kertaa viikossa saanut treenattua lihaskuntoa, nämä pääosin oman kehon painolla. Ihmisen on hyvä tehdä sitä mistä on innostunut! Olen iloinen, että kotitreenailu innostaa minua, sillä se on helppoa, nopeaa ja täysin ilmaista. Toivottavasti olen touhuillani saanut myös teidät sielä ruudun toisella puolella innostumaan.

Kroppa alkaa pikkuhiljaa tuntua jälleen omalta ja lapsetkin antavat jo melko hyvin nukkua öisin. Kesä on ollut kivaa aikaa, kun valoa on riittänyt ja iltaisin olen ihmetellyt ajankulua terassilla välillä sortseissa ja toisinaan vilttiin kääriytyneenä (Suomen kesä hehheh). Energiaa on tuntunut olevan jokseenkin enemmän ja päivät ovat olleet touhua täynnä. Kun opiskelutkin tulivat keväällä päätökseensä, niin ei tietokonetta ole tullut aukaistua ja blogin kirjoitustahtikin on siten tipahtanut. Toisaalta helppouden vuoksi olen Instagramiin jaksanut päivittää paljonkin sisältöä. Minähän olen aina sekä valokuvannut että videoinut paljon, mutta nyt sitten alkanut jakamaan sisältöä teille seuraajillekin enemmän. Suurin osa kännykkäkuvien ja videoiden sisällöstä jää silti edelleen kotialbumieni arkistoon.

Siitä maratonista vielä. Tavoitteeni on saapua maaliin aikarajan puitteissa eli en lähde tapahtumaan kilpailemaan muita vastaan. Matkalla minulla on selässä juomareppu eväineen ja kännykällä ajattelin kuvailla maisemia talteen fiiliksen mukaan, eli verenmaku suussa ei mennä. Pyrin juoksemaan suurimman osan matkasta, mutta voin hyvin myös kävellä jos siltä tuntuu. On ihanaa haastaa itseään ja päästä päiväksi liikkumaan luonnonpuiston maisemiin. Uskon, että maratonviikonlopusta tulee sellainen hyvän fiiliksen lapsivapaa viikonloppu, joka on juuri minun näköiseni. Toivotaan, että kelit suosivat. :)

Onko siellä muita Nuuksioon lähtijöitä? Millä tavoitteilla?

Mikä on sun vahvuus?

Moikka!

Mennyt opiskeluvuosi oli mulle monella tapaa merkityksellinen ja vuoden aikana kirjoitettu oppimispäiväkirja oli mulle aina mieluinen etätehtävä. Oon oikeastaan nyt vielä kesälläkin prosessoinu mennyttä opiskeluvuotta ja suunnitellu tulevia. Oon aina ollut sellainen päiväkirjatyyppi, ja tykkään edelleenkin ihan paperikalenteriin kirjoitella ranskalaisilla viivoilla päivän touhut ja jotain ajatuksia ylös. Osaakohan kukaan enää samaistua tähän? Tätä postausta oon yli kuukauden pitänyt luonnoksissa ja miettinyt, mutta nyt painetaan enteriä. Siispä asiaan.

Pohdiskeleva luonteeni näkyy monessa mun tekemisessäni ja mulle ei useinkaan ole helppoa tehdä päätöksiä, koska mietin niitä aina niin monelta eri kannalta, että sen jälkeen on usein vaikea valita mihin ryhtyä tai mikä olisi paras vaihtoehto tms. Väitän, että tunnen itseni ja omat toimintatapani aika hyvin niin hyvässä kuin pahassakin. Se, mikä mulle on kuitenkin aikaisemmin ollut tosi tosi vaikeaa, niin on itsensä kehuminen, kehujen vastaanotto tai ylipäätään sen julkituominen missä mä olen erityisen hyvä tai osaava. Tavallaan olen saattanut vaikuttaa jopa siltä, etten olisi mielestäni hyvä oikein missään, vaikkei asia suinkaan näin ole. Ajattelen kyllä edelleen, että osaaminen näkyy ulospäin eikä mulla ole tarvetta kehuskella itseäni, mutta on silti tilanteita, joissa asiat täytyy tuoda julki, kuten esimerkiksi työhaastattelut. Niimpä olen tietoisesti alkanut pohtimaan vahvuuksiani ja myös tuomaan niitä rohkeammin esiin.

Kävin tänä keväänä yhdessä työhaastattelussa ja vaikka jo hieman etukäteen uumoilin, että se paikka ei ollut täysin mua varten enkä sittemmin tullut valituksikaan, niin mulle jäi haastattelusta todella hyvä fiilis siitä, että sain kerrankin sanottua olevani aidosti ja oikeasti se hyvä tyyppi ja osasin rohkeasti kertoa mun vahvuudet haettavaan työhön - en vähätellen enkä liioitellusti vaan ihan rehellisesti. Sain kehuja ja kiitosta myös haastattelijoilta ja olisin varmasti sopinut porukkaan mainiosti. Lopulliseen valintaan vaikutti pystymättömyyteni sitoutua iltatyöskentelyyn. Moikattiin kuitenkin iloisesti, ja eihän sitä tiedä vaikka joskus tai vaikka vasta 10 vuoden päästä törmäisimme jossain työkuvioissa uudestaan.

Mutta niin, mikä sitten on se mun vahvuus? Esimerkiksi valmistuttuani aikanaan liikuntaneuvojaksi ja myöhemmin fysioterapeutiksi, en osannut niin tarkasti ajatella että mitä juuri minä osaan parhaiten vaan ajattelin että kaikilla saman koulutuksen käyneillä on sama perusosaaminen. Se tietysti pitänee paikkansa, mutta tottahan jokainen matkan varrella silti erikoistuu johonkin joko tarkoituksella tai huomaamattaan. Mä olen huomannut, että oon pitkälti tehnyt palkkatyötä niin eri ikäisten naisten kuin ikäihmisten liikuttamisessa. Nuoruusvuosina toki ohjasin myös paljon lasten liikuntaa/urheilu- ja uimakoulujakin. Kuitenkin tietyllä tapaa sellainen terveysliikuntaosaaminen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiat ovat olleet lähellä sydäntäni riippumatta siitä minkäikäisten asiakkaiden kanssa olen tehnyt töitä. Terveysliikunta- ja terveys- sekä -kasvatustiede ja psykologia ovat kiinnostaneet minua kyllä pienestä pitäen, joten eipä tuo ole ihme, että minkälaisella työrintamalla olen pyörinyt. Nähdäkseni olen oppinut ja osannut tai ainakin yrittänyt aina ohjata ihmistä henkilökohtaisesti hänen elämäntilaanteensa ja asiansa huomioiden ja tästä huomaavaisuudesta olen paljon kiitosta saanutkin. Inhimillisyys, sydämellisyys ja aito kohtaaminen ovat tuntuneet minulle merkityksekkäiltä, jotta nautin työstä tai ihmisten kohtaamisista ylipäätään. Kyky nähdä ja tehdä hyvää ei ole itsestäänselvyys, vaan se on yksi mun vahvuuteni. Mun herkkyys onkin vahvuutta, kun sitä uskallan näyttää ja käyttää. Näiden lisäksi toisinaan tarvitaan myös rohkeutta sanoa asioita ääneen. Tänä keväänä mä olin rohkea, ja long story short,

mutta kesäkuussa sain puhelun jonka myötä aloittelen syksyllä toivomassani työpaikassa! :)

Siinäpä näitä mun vahvuuksia ainakin tän hetkisissä ajatuksissa. Mua kiinnostaisi kuulla, mikä sun vahvuutesi on?

Täydellinen rauha

Kirjoittelin eilen jo lyhyesti instagramin puolelle siitä, kuinka pääsin viime viikolla kunnolla itse uimaan pitkästä aikaa. Ehdin ja jaksoin uida yhden kilometrin ja siihen meni aikaa hieman alle puoli tuntia. Se puolituntinen oli pitkään aikaan parasta omaa aikaa, mitä olen saanut viettää. Miksikö? No siksi, että altaassa yksin uidessa on täydellinen rauha. Uidessa esimerkiksi puhelinta ei voi pitää mukana eikä uidessa voi jutella kenenkään muun kuin omien ajatustensa kanssa. Ihanaa ja virkistävää. Ja niin tarpeellista aina aika-ajoin.

Uidessa pisarat kasvoille roiskuen, veto, potku ja liuku seurasivat toisiaan. Totesin, että uinti on mun hyvän fiiliksen laji ja täydellistä aikaa oman itsensä kanssa. Kukaan ei siinä hetkessä häiritse tai tarvitse minua eikä minun tarvitse keskittyä muihin kuin itseeni. Toisaalta, uinti on hyvä keskittymislaji itselleni myös siksi, että teen helposti usein montaa asiaa yhtä aikaa mutta altaassa tämä ei ole mahdollista. Siitä kun olen tätä edeltävän kerran päässyt itse kunnolla uimaan, on kuitenkin niin kauan aikaa etten edes muista.

Lapsuudessani harrastin uintia harrastustasolla useita vuosia ja esikoisen raskausaikanakin uin ihan viime metreille asti 1-2 kertaa viikossa. Jossain vaiheessa osallistuin vuosittain myös minitriathlontapahtumiin, jossa uinti siis on yhtenä lajina. Sitten se jäi ja viime vuosina on aikaa tullut vietettyä lähinnä lastenaltaan puolella temmeltäen. Mutta uinti on edelleen ihanaa ja se on samalla tehokasta mutta lempeää liikuntaa keholle. Kunnon löylyt saunassa uinnin perään sekä kylmä pillimehu(!) kruunaavat fiiliksen. Nyt ajattelen, että voi kumpa saisin tästä itselleni taas hieman säännnöllisemmän harrastuksen. Tehokkaana ajankäyttäjänä on uintireissuissa sekin plussapuoli, että peseytyminen ja saunominen hoituu samalla reissulla eikä kotona tarvitse treenin jälkeen enää käyttää aikaa tähän. Olen onnellinen, että meidän perheessä kaikki pitävät uimisesta ja tavalla tai toisella se pysyy arjessamme mukana koko ajan.

Uimataito on myös tärkeä kansalaistaito ja siksi sen harjoitteluun ja oppimiseen sekä jo opitun taidon ylläpitoon haluan myös jokaista kannustaa. Ja altaassa tai järvessähän voi toki myös jumpata tai vesijuosta, mikäli perinteinen uinti ei itselle täysin kolahda.

Mikä on sun rentoutumislaji? Missä mieli lepää ja voit keskittyä rauhassa? Osaatko ylipäätään keskittyä vain yhteen asiaan täysillä? Tykkäätkö sä uida? IG:n puolella te jo vastaillittekin, että ihanasi teitä on siellä muitakin, joille uinti on rakas laji. Se on parasta. Jakakaa muuten omat uintitreenivinkkinne meille kaikille inspiraatioksi.