Miten selvitä pettymyksistä?

Aina elämä tai asiat eivät mene niin kuin sitä itse toivoo tai suunnittelee. Pettymys saattaa tuntua suurelta epäonnistumiselta etenkin silloin, jos kokee, että on itse antanut parhaansa, mutta se ei riitä. Mikä minussa on vikana? Mitä olisin voinut tehdä toisin?Odotinko liikaa vaikkapa ympäristöön, omiin kykyihini tai toisiin ihmisiin nähden? Miksi näin kävi?

Koska ihan varmasti meistä jokainen on joskus joutunut pettymään ja miettimään esimerkiksi edellä olevia kysymyksiä, päätin listata 4 hyväksi kokemaani keinoa selviytyä pettymyksistä ja päästä siten elämässä pettymysten jälkeen eteenpäin. 

Pettymys on tärkeää käsitellä, jotta se ei nujerra mieltä tai heikennä itsetuntoa. Usko tai älä, pettymyksenkin voi kääntää lopulta positiiviseksi ja vahvuudeksi, jonka käsiteltyäsi sinun on mahdollista suunnata katseet kohti uusia toiveita, unelmia ja suunnitelmia. Jopa entistä vahvempana.

1. Sanoita tunteesi ja puhu ääneen. Tai kirjoita. 

Avioero, työpaikan menetys, varasijalle jääminen opiskelupaikan haussa tai jokin muu menetys, saa ja kuuluukin tuntua pahalta. Ei ole heikkoutta myöntää tätä ääneen. Jotta voit päästä pettymyksestä yli, se täytyy kuitenkin käsitellä. Sure rauhassa. Itke, jos siltä tuntuu. Huuda. Juokse. Istu alas ja tuijota. Hyväksy, että nyt kävi niin kuin kävi. Omat unelmasi, toiveesi ja tavoitteesi ovat niin tärkeitä, että ne ansaitsevat surutyön, mikäli ne eivät toteutuneet. Epäonnistumisten myöntäminen ääneen toisille voi tuntua hävettävältä, mutta tosiasiassa kun puhut ääneen, saatat usein saada toisilta tukea, kannustusta ja empatiaa. Mitä itse sanoisit ystävällesi, joka kertoo pettymyksestään? Kokeile sanoa tämä sama itsellesikin. 

2. Hemmottele itseäsi.

Yritit parhaasi, vaikka se ei tällä kertaa riittänyt. Uusia mahdollisuuksia tulee. Kenties jotain vielä parempaa. Elämä kantaa, kun uskaltaa luottaa. Ole hyvä itsellesi. Älä vaadi itseltäsi liikaa. Syö hyvää ruokaa tai vaikka suklaata. Ota kylpy tai nauti rauhasta ja hiljaisuudesta luonnon helmassa. Osta kukkia itsellesi. Keskity siihen hyvään, mitä sinulla on. Vaikka prosessoit pettymystä, niin älä uhriudu vaan suuntaa lopulta energiasi asioihin, jotka tuottavat sinulle mielihyvää. Etsi pettymyksestä huolimatta tilanteesta myös hyviä puolia. Missä olet onnistunut pettymyksestä huolimatta? Kiitä itseäsi siitä.  

3. Mieti mitä opit? 

Vaikeat kokemukset satuttavat, mutta samalla ne kasvattavat. Hyvä ei aina, jos koskaan, tule helpolla. Mieti mitä opit tästä pettymyksestä? Miten voisit hyödyntää oppimaasi jatkossa? Pettymyksetkin kuuluvat elämään. Ne voidaan siis lopulta hyväksyä. Ja vasta sitten pettymyksestä myös pääsee irti. Tilanteesta, persoonastasi ja käsittelytaidoistasi riippuen pettymyksestä yli pääseminen voi viedä aikaa muutamasta tunnista useisiin kuukausiin. Uskalla tarvittaessa kuitenkin pyytää apua pettymyksen käsittelyyn.

4. Aseta uusi unelma. Luo tavoite ja suunnitelma sen toteuttamiseksi. 

Kun olet pureksinut pettymyksen ja hyväksynyt sen, on mahdollista mennä eteenpäin. Kerää itseluottamusta ja tahdonvoimaa, uskaltaudu myös epämukavuusalueellesi. Et voi menettää mitään. Jos jännittää, niin rauhoita mieltäsi pohtimalla, mikä voisi olla pahinta mitä tapahtuisi jos jotain meneekin pieleen? Ole rohkea. Luota itseesi. Et voi saavuttaa mitään, jos et yritä. Aurinko nousee taas. Joten, onnea matkallesi kohti uusia haasteita.

Merkityksellisyys

Erityisesti kun elämässä käy läpi erilaisia kriisejä tai traumaattisia tapahtumia, havahtuu ihminen miettimään elämää vähän pintaa syvemmältä. Tällöin ehkä pohtii elämän tarkoitusta ja merkityksellisyyttä, vaikka sitä ei perus arjessa tule tietoisesti tehtyä. Muistelin juuri hiljaittain blogissa mennyttää vuosikymmentäni, sen mukanaan tuomia asioita, ihmisiä ja tapahtumia. Miten ne ovat vaikuttaneet minuun, mikä on ollut hyvää ja mikä huonoa. Merkityksellisyys on näissä muisteloissani ja ajatuksissani usein mukana. Mikään elämänvaihe ei kuitenkaan ole pysyvä ja vaikka elämän merkityksellisyyden olisi jossain kohtaa löytänyt, se voi erilaisten tapahtumien myötä horjua tai muuttua.

Tutkija-tohtori Frank Martelan mukaan merkityksellisyyteen liittyy ymmärrystä ja kokemusta elämän arvokkuudesta, joka voi kummuta menneisyydestä, tulevaisuudesta tai tai juuri tästä hetkestä. Mikä sitten on merkityksellistä? Mistä merkityksellisyys asioihin tulee?

Itse ajattelen, että hyvän ja merkityksellisen elämän keskiössä on se arvo, jonka mukaan elän. Merkityksellisyyttä on se syy, mikä saa minut aamulla nousemaan sängystä ja se syy, mikä saa minut uppoutumaan johonkin itseäni kiinnostavaan asiaan siten, että lähestulkoon unohdan koko ympäröivän maailman. Kun ihminen löytää oman elämänsä merkityksen ja elämänsä tarkoituksen, hän voi oppia nauttimaan itsensä näköisestä, omien arvojensa mukaisesta elämästä tasapainossa itsensä, toisten ihmisten ja ympäristön kanssa. Tämä auttaa keskittämään energian itseensä ja omaan hyvinvointiinsa sen sijaan, että keskittyisi elämässä vain hakemaan saavutuksia tai vertailemaan tekemisiään muihin ihmisiin.

Minulle on merkityksellistä esimerkiksi se, että olen saanut viettää lasten kanssa kotona useamman vuoden ja pikkuhiljaa rakentaa arjesta sellaista, että se on ihan yhtä mukavaa kuin vapaapäivät ja lomatkin. Uskon, että tämä aika kantaa hedelmää vaikka tekemäni valinnan vuoksi palkkapussi on ollut laiha enkä ole tähän ikään mennessä esimerkiksi saanut vielä vakituista työpaikkaa. Useat meistä ihmisistä kun saattavat ajatella, että asioilla on merkitystä vain silloin, kun niistä seuraa lähes välittömästi konkreettista hyötyä, kuten vaikkapa palkankorotus.

Olen opetellut, ja opettelen toki edelleen, tekemään asioita tekemisen ilosta. Olen elänyt aikoja, kun olen tehnyt asioita vain jonkinlaisen palkinnon toivossa. Jos palkintoa ei ole ollutkaan luvassa, olen ollut pettynyt ja toisinaan jopa menettänyt kiinnostukseni asiaa kohtaan. Tämä on kuitenkin huono lähestymistapa. Myöhemmin olenkin usein huomannut, kuinka tehtyjen asioiden ja niistä seuranneen palkinnon välillä saattaa olla pitkäkin viive. Siksipä olen jo pitkään pyrkinyt siihen, että yritän löytää onnellisuuden pienistä asioista ja tekemisen ilosta. Jos joku muu sitten vielä kiittää minua vaivannäöstä tai tekemisestäni seuraa myöhemmin jotakin hyötyä minulle tai muille, se on vain bonusta. Tämän taidon opettelu on auttanut myös ymmärtämään, kuinka elämä on hyvää riippumatta siitä, mitä elämässä tapahtuu. Jokaisen asian voi ainakin yrittää kääntää positiiviseksi ja hyväksi. Merkitykselliseksi.

Elääkseen hyvää elämää, ollakseen onnellinen ja löytääkseen siten elämänsä merkityksellisyyden, ihmisen tulee hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Tästä kirjoitinkin muutama postaus sitten aiemmin. Ajattelen, että itsensä hyväksyminen vikoineen ja puutteinen on yksi vaikeimmista asioista ja samalla tärkeimmistä asioista, joita elämässä kohtaamme. Itseensä tutustuminen, itsensä hyväksyminen ja elämän merkityksellisyyden löytäminen ovat yksi palkitsevimmista asioista joita itselleen voi tehdä. Palkintona oma elämänlaatu usein paranee. Koska ihmisen elämänkaari yleensä on melko pitkä ja siinä on monenlaisia erilaisia vaiheita, tulisi itsetutkiskelua harrastaa läpi koko elämän. Merkityksellisyyden voi löytää aina uudelleen.

Melkoinen työmaa tämä elämä siis, mutta niin mielenkiintoinen ja merkitsevä. Vai mitä mieltä sinä olet?

Minun vuoteni 2019

Tammikuussa vuosi 2019 alkoi ihanasti saadessani pitää ristiäisissä sylissä uutta tulokasta: kummipoikaamme. Varattiin myös kesälomamatka yhdessä tämän samaisen ystäväperheen kanssa. Sairasteltiin flunssaa ja mullakin oli sellainen silmätulehdus, että silmäni muurautuivat lähes umpeen. Lunta oli muistaakseni paljon, koska me potkukelkkailtiin ja pulkkailtiin pitkiäkin lenkkejä. Ammatillisen opettajan opintojeni osalta elelin hyvin kiireistä aikaa erilaisten oppimistehtävien ja opetusharjoitteluun valmistautumisen osalta. Kävin myös voimaantumassa opeopiskelijakollegani Sadun oppitunnilla. 

Helmikuussa käytiin pulkkamäessä Mukkulan kartanolla ja Messilässä. Vietettiin parisuhdeviikonloppua Tampereella. Taiteilin kunniakkaasti läpi opetusharjoitteluni Pajulahden Urheiluopistossa. 

Maalis-huhtikuussa pidin blogissa kotitreenihaasteen. Aloin pikkuhiljaa miettimään paluuta työelämään, toiveissa aloittaa työt syksyllä. Tammikuussa olin jo laittanut syksyä varten tytöille päivähoitopaikat hakuunkin. Treffailtiin paljon kavereiden kanssa; käytiin isolla porukalla mm. Aulangolla kylpylässä uimassa ja meillä kävi yökyläilijöitä. Vietin ystäväni synttäreitä mahtavassa porukassa naisten kesken. Kaivettiin jo maaliskuun puolella polkupyörät esiin. Esikoinen oppi pyöräilemään ilman apupyöriä ja pienempi sujuvasti potkupyörällä. Käytiin katsomassa kauppakeskuksissa mm. Titinallea ja Mimi&Kukua. Opettelin vihdoin tekemään ranskanlettiä myös itselleni! Sitten tein mun äidin ja tyttöjen kanssa päivä Tukholmassa -risteilyn. :) Käytiin virpomassa ja jännitettiin eduskuntavaaleja. 

Toukokuussa kävin yhdessä työhaastattelussa ja hain toistakin työpaikkaa. Kumpikaan ei lopulta tärpännyt. Ja hyvä niin. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Seuraavassa kuussa sainkin sitten miellyttävän työtarjouksen, joka vei minut uuteen työhön syksyllä. Toukokuussa oli paljon myös haikeutta. Sain paperit kasaan opettajaopinnoissa ja juhlittiin sitä porukalla Lahden Myllysaaressa. Lisäksi seurakunnan perhekerhot ja päiväkerho olivat olleet 2 vuotta niin tiivis osa arkeamme, että niiden loppuminen herkisti jopa itkuun asti kevätjuhlien kynnyksellä. Suomi muuten voitti maailmanmestaruuden jääkiekossa, wuhuu! Se taisi sitten itkettää monia muita - itse en niin lätkää seuraa. 

Koko kevään ajan arkea rytmitti siis kerhoilu, omat opiskeluni, lenkkeily ja kotitreenit sekä lasten harrastukset. Arki ja kotona vietetty aika omien lasten kanssa oli ihanaa. Välillä toki raskastakin, mutta enimmäkseen ihanaa. Palkitsevaa. 

Kesäkuu alkoi kuumeilulla, korvatulehduksilla ja oksennustaudeilla. Sitten juhlittiinkin mun valmistujaisia. Aloitin jälleen puistotreenien ohjaamisen lähipuistossamme. Kesän harrastuksena aloimme käydä Radiomäellä urheilukoulussa. Heinäkuussa mukaan tuli myös uimakoulu Lahden Maauimalassa. 

Kesäkuussa vietettiin mukavan lämmin juhannus meillä kotona yhdessä mun puolen perheen kanssa. Käytiin myös Linnanmäellä. Kesäkuussa aloin somettamaan myös instagramin puolella ja sain siitä taas lisää nostetta kuvailla videoita koti- ja puistotreeneistäni. Heinäkuussa pakastettiin mansikoita, vadelmia ja mustikoita. Hyvästeltiin yksi läheinen lopullisesti tuonpuoleiseen. Käytiin monesti perhepuistossa, satamassa jäätelöllä ja tehtiin päiväretki Naantalin Muumimaailmaan. Pestiin yhdessä lasten kanssa myös kaikki meidän matot ja viritettiin uima-allas terassille. Perinteistä huolehdittiin Kotkan Meripäivillä ja käymällä Kalkkinen-Sysmä-Vääksy -kierroksella. 

Elokuussa saatiin vihdoin viettää koko perheenä lomaa. Kävin mun äidin ja siskon kanssa Kouvolassa asuntomessuilla. Tyttöjen kanssa retkeilin Linnaistensuolla. Elokuussa vietin leppoisan illan meillä kotona rauhassa muutaman ystäväni kanssa. Toisetkin ystävät kävivät kylässä, ja heillä oli mukanaan kesällä syntynyt pikkuvauva. Sitten jo pakattiinkin laukut ja lennettiin viikoksi Kreikkaan Zakynthoksen saarelle lomalle ystäväperheen kanssa. 

Loman jälkeen uusi arki alkoikin rytinällä. Lapset tutustuivat päiväkotiin ja minä aloitin osa-aikatyöt fysioterapeuttina yhdessä paikassa ja tuntityöntekijänä toisessa paikassa. Syyskuussa riensin rauhalliseen tahtiin polkujuoksumaratonin yhdessä ystäväni kanssa. Tutustuin ja koukutuin äänikirjoihin. Syksyn harrastukset eli tanssi ja uinti alkoivat jälleen kesätauon jälkeen. 

Lokakuussa aloitin pilatesopinnot Espoossa. Syys-lokakuun aikana tehtiin useita laavuretkiä tyttöjen kanssa aina vapaapäivinä. Niitä tehtiin kyllä koko syksy melko ahkerasti. Kävin lasten ja ystävien kanssa Korkeasaaressa. Lokakuussa tuli vuosi täyteen blogin perustamisesta. Marraskuussa juhlittiin halloweenia ja pidin liikuhaasteen instassa ja fb:ssa. Käytiin katsomassa ystäviemme vastasyntynyttä vauvaa. Jatkoin pilatesopiskelua. Kriiseilin työjuttuja. Pistin tämän vuoden osalta puistotreenit purkkiin.

Joulukuussa valmistuin physiopilatesohjaajaksi. Kävimme joulutapahtumissa. Vietettiin joulujuhlia ja lasten pikkujouluja sekä lopulta myös rauhallinen jouluaatto. Ennen joulua ehdittiin myös sairastaa oksennus-ripulitauti. 

Täytyy kiittää vuodesta. Siinä on ollut tasapainoisesti kotiäitiyttä, perhe-elämää, ystäviä, lomaa ja työntekoa sekä opiskelua ja henkistä kasvua. Arki vuonna 2019 on ollut paljon enemmmän kuin koskaan oikeasti uskoin sen voivan olla. Niin täynnä elämää. Vuodelle 2019 luomani hyvinvoinnin unelmakartta täytti lähes kaikki toiveeni. Muutamat tavoitteet jalostin ensi vuodelle. Toivottavasti ne toteuvat. Tämän vuoden 2020 tavoitteista kirjoitinkin jo aikaisemmin joulukuun postauksessa "hyväksy itsesi sellaisena kuin olet". Käys kurkkaan myös se, jos et vielä sitä tehnyt. 

Mukavaa alkanutta vuotta just Sulle! :) 

Kymmenen kuvaa vuosilta 2010-2019

Heippa

Viime aikoina oon tosi paljon saanut somesta lukea erilaisia tarinoita ja muisteloita kuluneesta vuosikymmenestä. Miehenkin kanssa ollaan kotona juteltu, että ilmeisesti iästä johtuen, voin täysin yhtyä ajatukseen siitä, että mennyt vuosikymmen on ollut ihan todella tapahtumarikas. Välttämättä näin tapahtumarikasta ja samalla tavalla merkityksellistä vuosikymmentä ei tule toista kertaa enää.

2010 tammikuussa olin juuri valmistunut liikuntaneuvojaksi ja pt:ksi. Otin rohkean askeleen ja muutin mieheni perässä Lahteen. Aika pian tuon jälkeen kihlauduimme. Muutama vuosi siinä sitten vierähti "odotellessa" naimisiinmenoa, joka tapahtui meillä syksyllä 2015. Ennen sitä ehdittiin molemmat valmistua ammattikorkeakoulusta ja ostaa ensiasunto ihanasta luhtitalosta ja pienellä omalla pihalla. Saimme myös esikoisemme ja meistä tuli perhe.

Vuosina 2010-2014 tein töitä enimmäkseen liikunnanohjauksen parissa useissa eri paikoissa. Ryhmäliikuntaa, vapaa-ajan ohjauksia ja yksilöasiakkaita. Näin jälkikäteen ajateltuna elämässä oli noina vuosina aivan liikaa töitä ja vielä opiskelutkin siinä rinnalla. Jotenkin sitä nuorena jaksoi ja aikana ennen lapsia pystyi tietystä jäljelle jäävän vapaa-ajan rentoutumaan ihan eri tavalla. Kiitollinen olen noistakin vuosista, vaikka vauhti olikin melkoisen kova.

2015 oli merkityksellistä aikaa naimisiinmenon lisäksi myös siinä mielessä, että aloimme tehdä päätöstä sen suhteen, että jäämme Lahteen asumaan pidemmäksikin aikaa. En sano pysyvästi, koska ikinä ei tiedä mitä elämä tuo, mutta täällä nyt kuitenkin hyvillä mielin eletään ja viihdytään. Tein töitä fysioterapeuttina, toivoimme perheenlisäystä ja ostimme omakotitalon vuonna 2016.

Kotiäidiksi jäin kuopuksen synnyttyä alkusyksystä 2017. Breikki oravanpyörästä ja kiitollisuus vauvasta ja elämästä tukivat päätöstäni viettää aikaa kotona lasten kanssa ja irti työelämästä vähintään 2 vuotta. Vaikka huoli taloudellisesta pärjäämisestä oli ajoittain kovakin, sain haaveni toteutettua ja opimme pärjäämään pienelläkin rahalla silti jäämättä mistään tarvittavasta paitsi. Kotiäitiyden rinnalla opiskelin itselleni kolmannen tutkintoni, valmistuen ammatilliseksi opettajaksi 2019 kesäkuussa.

Menneen vuosikymmenen aikana minusta on siis tullut vaimo, äiti ja asuntovelallinen. Lisäksi valmistuin fysioterapeutiksi, opeksi ja pilatesohjaajaksi. Vuosikymmenen aikana olen saanut 3 mahtavaa kummilasta; 2 poikaa ja yhden tytön. Minusta tuli myös täti veljeni kolmelle vauhtiveijarille. Olen tehnyt monenlaista työtä ja viettänyt myös aikaa kotiäitinä. Olen saanut kasvaa ja kehittyä, vahvistua ja rohkaistua. Aikuistua.

Menneinä vuosina olen osallistunut monenlaisiin urheilu- ja liikuntatapahtumiin. Vuosikymmenen alkupuolella juoksin useita puolimaratoneja ja osallistuin minitriathlonkisoihin. 2013 tarvoin ystävien kanssa ensimmäisen maratonini ja " heti perään" 2019 sitten elämäni toisen sellaisen. Liikunnan osalta vuosiin on mahtunut paljon erityisesti ryhmäliikuntaa, ulkoilua sekä juoksemista. Matka entisestä kilpaurheilijasta nykyiseksi terveysliikkujaksi on ollut mahtava.

Muutaman kerran vuosikymmenen aikana ollaan oltu myös ikävemmissä tilanteissa. Kahdesti ollaan jouduttu etsimään uusi katto pään päälle pikavauhdilla. Ensimmäisellä kertaa vuonna 2012, kun kerrostalossa asuessamme yläkerran asukkaan suihkuttelun aiheuttamana vedet tulivat läpi meidän yksiön katosta ja koko asunto lähti kuivatukseen. Toinen kerta oli vuonna 2016, kun asuntoa vaihtaessa väliaikaiseksi suunnitellun vuokra-asunnon kuviot muuttuivatkin äkillisesti. Lisäksi minun on pakko nostaa tähän vuonna 2015 koettu alkuraskauden keskenmeno ja 2016 rajuksi kokemani henkinen työpaikkakiusaamiseni. Muutama läheinenkin on siirtynyt tuonpuoleiseen menneiden vuosien aikana. Kaikkein raskaimpana olen kuitenkin kokenut onnettomuuden, joka esikoisellemme kävi puistossa keinuessa. Sitä tuskan määrää, mikä tulee tilanteesta, jossa hetken luulet menettäväsi oman lapsesi tai että hän vähintääkin halvaantuu ja hänen elämä menee silmissäsi sekunneissa filminauhaa aivan kuten elokuvissa - on todella vaikea kuvata sanoiksi.

Kaikesta on kuitenkin selvitty, vaikka aina ei ole helppoa ollutkaan. Aika parantaa haavat, mutta myös terapiaa on tarvittu. Elämää oppii arvostamaan koettujen kokemuksien kautta ihan eri tavalla ja asioita ei pidä itsestäänselvyytenä.

Hyvinä nostoina haluan lopuksi muistella sitä, vuosikymmenen aikana ollaan saatu matkustaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Olen tutustunut aivan mahtaviin uusiin ihmisiin, joista monia saan kutsua ystävikseni. Monet ystävätkin ovat saaneet lapsia ja useita häitäkin on juhlittu. Mieheni kanssa ollaan selvitty monenlaisista jutuista ja saatu kaksi ihanaa tyttöä. Kokemukset ja se, että on opittu elämään Lahdessa oman perheen kesken, hitsaa meitä hyvin yhteen. Välillä esimerkiksi öisin lasten vuoksi valvoessa tuntuu, että aika matelee, mutta näin katsoessa elämää taaksepäin 10 vuoden ajalta, tuntuu että aika senkuin juoksee eteenpäin. Elämässä kaikki on oikeasti tosi hyvin. Olen onnekas. Tästä on hyvä jatkaa. Mitä ikinä tuleva vuosikymmen minulle suokaan, olen sitä vastassa avoimin ja rohkein mielin. Jalat maassa, kuten ennenkin. Luottavaisena. Kiitollisena. Antaa palaa!