sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Hyvän mielen arkiset kanaruokavinkit ja asiaa ruokailutottumuksista



Mä/meidän perhe on ehkä melko tavallisia ruokailijoita ja kaupassakävijöitä. Kerta viikkoon isosta kaupasta isot ruokaostokset ja täydennyksiä pitkin viikkoa maidon ja ehkä hedelmien tms pienen vuoksi tarpeen mukaan. Kauppareissua varten kirjoitetaan yleensä aina ostoslista ja kauppa kierretään samassa tutussa järjestyksessä. 😄 Ruokaa tehdään paljolti itse, ravintoloissa tai pikaruokapaikoissa vieraillaan joitakin kertoja kuukaudessa. Syödään hyvin tavallisia kotiruokia ja usein samat ruuat toistuu muutamien viikkojen välein. Sillä tavalla en ehkä yksinäni pysty tarjoamaan kenellekkään mitään "uusia" tai ihmeellisiä ruokavinkkejä, mutta olisikin mainiota jos te lukijatkin voisitte jakaa kommenttikenttään niitä teidän talouden/perheen suosikkeja, niin ehkä niitä uusia ideoita tulee sitten niin itselle kuin muillekkin. 😊

Tuumasta toimeen, ekana jaossa arkiset ohjeet kanarisottoon, kanapastaan/kanakastikkeeseen ja kanakeittoon. Kaikki helppoja ja nopeita tehdä, kerralla saa halutessaan tehtyä vaivatta myös isomman satsin, jolloin ruokaa perhekoosta ja ruokailutottumuksista riippuen riittää kahdelle tai useammallekkin ruokailukerralle. Gourmettia tai hifistelyä ei näissä resepteissä ainakaan omasta mielestäni ole ja perustarvikkeet löytyy meillä kaapeista lähes aina sillä näissä on hyvin simppelit ainesosat. Kana on kaikissa kolmessa reseptissä fileesuikaleiden muodossa vaikka toki meidän perheessä käytetään myös broilerin jauhelihaa sekä fileepihvejä.

KANARISOTTO: keitä riisi ohjeen mukaan, lisää loppuvaiheessa he-ma-pa pussi sekaan. Paista hunajamarinoidut kanasuikaleet öljyssä pannulla ja mausta muutoin mielesi mukaan. Pannulle lisään yleensä myös purkillisen pieniä ananaspaloja ja pari porkkanaa kuorittuna ja viipaloituna. Meillä käytetään mausteena usein pizzamaustetta tai muuta yrttisekoitetta ja mustapippuria.(tästä pizzamausteen käytöstä muutamat kaverit meille aina vitsaileekin 😘) Suolana käytän ruususuolaa ja jos ruokaan on käytetty tuota valmismarinoitua lihaa, niin lisään suolaa tosi vähän tai en ollenkaan. Tää onkin ainoita ruokia jossa käytämme valmismarinaadia, muuten ostetaan maustamatonta lihaa. Joo elikkä lopuks kaikki sekaisin ja tetrallinen ruokakermaa sekaan. Aikaa menee alle 30min. Ja tää sopii muuten myös gluteenittomille. Maidottomille kerman voi vaihtaa kaurakermaksi.



KANAPASTA/KANAKASTIKE: Paista pilkottu sipuli ja (maustamattomat) kanasuikaleet öljyssä pannulla. Lisää pannulle pilkottu paprika. Vaihtoehtoisesti sekaan voi heittää pakasteesta jonkun hevi-pussin. Mausta haluamillasi mausteilla, meillä tässä yleensä curry, mustapippuri ja ruususuola. Lisää hieman vettä ja anna hetki maustua. Sitten lisää ruokakermaa. Kastike on valmis ja sille on voinut tehdä samaan aikaan kaveriksi kattilassa perunoita, perunamuusia, riisiä tai haluamaansa pastaa. Meillä usein pasta ja kastike vielä sekoitetaan keskenään jolloin ruuasta tulee yleensä hieman riittoisampaa/kastiketta riittää kaikille ruokailijoille tasalaatuisemmin eikä ensimmäisenä ruokaa ottava ahmi kaikkea kastiketta itselleen. Aikaa menee jälleen kevyesti alle 30min.



KANAKEITTO: kuori ja pilko kattilaan peruna, porkkanat ja palsternakka. Lisää myös pilkottu purjo ja selleri. Vaihtoehtoisesti kuori ja pilko vain perunat ja lisää sen kaveriksi kattilaan kaupan heviosastolta tuoreet keittojuurekset sekoitus (löytyy toki pakasteenakin). Lisää vesi, pari kanaliemikuutiota, 10 mustapippuria ja muutama laakerinlehti. Laita kattila kiehumaan. Paista pannulla öljyssä kanan fileesuikaleet. Mausta suolalla ja paprikajauheella. Lisää paistetut suikaleet kattilaan. Halutessasi mausta vielä tuoreilla yrteillä, esim. tinjamilla tai lipstikalla. Valmista reilussa puolessa tunnissa, riippunee vähän siitä kuinka nopeasti kuorit ja pilkot perunoita. Tää on myös gluteeniton ja maidoton.



Mä muuten harrastan usein sitä, että esim. kuorin perunat aamupalan jälkeen jo valmiiksi kattilaan niin se on helppo vaan laittaa sitten suoraan kiehumaan kun aamupäivän touhujen jälkeen palataan kotiin kerhoista tai ulkoilemasta tms. ja ruoka on nopeammin valmista. Usein myös syödään lounaalla mikron kautta edellisen päivän jämiä ja tehdään uusi ruoka sitten päivälliselle.

Mulla ei ole näihin ruokiin mitään varsinaisia reseptejä olemassa, vaan ne on vaan ajansaatossa omiksi kehittyneet, ja siksi resepteissä ei eri ainesosien määriäkään ole ilmoitettu. 😊😋 Kotiruokia tulee harvemmin myöskään kuvattua, koska ei ne oo mitenkään erityisen kauniita kokonaisuuksia ja ruokailutilanteissa on aina paljon muutakin hässäkkää.

Mitkä on sun suosituimmat kanareseptit? Joko tällaiset simppelit arkiruuat tai hitaammin valmistuvat herkkuruuat.😋 Kommenttikenttä on vapaa.

Ensi viikolla jatketaan kalareseptien parissa.

Rosa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti