Mennyt opiskeluvuosi oli mulle monella tapaa merkityksellinen ja vuoden aikana kirjoitettu oppimispäiväkirja oli mulle aina mieluinen etätehtävä. Oon oikeastaan nyt vielä kesälläkin prosessoinu mennyttä opiskeluvuotta ja suunnitellu tulevia. Oon aina ollut sellainen päiväkirjatyyppi, ja tykkään edelleenkin ihan paperikalenteriin kirjoitella ranskalaisilla viivoilla päivän touhut ja jotain ajatuksia ylös. Osaakohan kukaan enää samaistua tähän? Tätä postausta oon yli kuukauden pitänyt luonnoksissa ja miettinyt, mutta nyt painetaan enteriä. Siispä asiaan.
Pohdiskeleva luonteeni näkyy monessa mun tekemisessäni ja mulle ei useinkaan ole helppoa tehdä päätöksiä, koska mietin niitä aina niin monelta eri kannalta, että sen jälkeen on usein vaikea valita mihin ryhtyä tai mikä olisi paras vaihtoehto tms. Väitän, että tunnen itseni ja omat toimintatapani aika hyvin niin hyvässä kuin pahassakin. Se, mikä mulle on kuitenkin aikaisemmin ollut tosi tosi vaikeaa, niin on itsensä kehuminen, kehujen vastaanotto tai ylipäätään sen julkituominen missä mä olen erityisen hyvä tai osaava. Tavallaan olen saattanut vaikuttaa jopa siltä, etten olisi mielestäni hyvä oikein missään, vaikkei asia suinkaan näin ole. Ajattelen kyllä edelleen, että osaaminen näkyy ulospäin eikä mulla ole tarvetta kehuskella itseäni, mutta on silti tilanteita, joissa asiat täytyy tuoda julki, kuten esimerkiksi työhaastattelut. Niimpä olen tietoisesti alkanut pohtimaan vahvuuksiani ja myös tuomaan niitä rohkeammin esiin.
Kävin tänä keväänä yhdessä työhaastattelussa ja vaikka jo hieman etukäteen uumoilin, että se paikka ei ollut täysin mua varten enkä sittemmin tullut valituksikaan, niin mulle jäi haastattelusta todella hyvä fiilis siitä, että sain kerrankin sanottua olevani aidosti ja oikeasti se hyvä tyyppi ja osasin rohkeasti kertoa mun vahvuudet haettavaan työhön - en vähätellen enkä liioitellusti vaan ihan rehellisesti. Sain kehuja ja kiitosta myös haastattelijoilta ja olisin varmasti sopinut porukkaan mainiosti. Lopulliseen valintaan vaikutti pystymättömyyteni sitoutua iltatyöskentelyyn. Moikattiin kuitenkin iloisesti, ja eihän sitä tiedä vaikka joskus tai vaikka vasta 10 vuoden päästä törmäisimme jossain työkuvioissa uudestaan.
Mutta niin, mikä sitten on se mun vahvuus? Esimerkiksi valmistuttuani aikanaan liikuntaneuvojaksi ja myöhemmin fysioterapeutiksi, en osannut niin tarkasti ajatella että mitä juuri minä osaan parhaiten vaan ajattelin että kaikilla saman koulutuksen käyneillä on sama perusosaaminen. Se tietysti pitänee paikkansa, mutta tottahan jokainen matkan varrella silti erikoistuu johonkin joko tarkoituksella tai huomaamattaan. Mä olen huomannut, että oon pitkälti tehnyt palkkatyötä niin eri ikäisten naisten kuin ikäihmisten liikuttamisessa. Nuoruusvuosina toki ohjasin myös paljon lasten liikuntaa/urheilu- ja uimakoulujakin. Kuitenkin tietyllä tapaa sellainen terveysliikuntaosaaminen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiat ovat olleet lähellä sydäntäni riippumatta siitä minkäikäisten asiakkaiden kanssa olen tehnyt töitä. Terveysliikunta- ja terveys- sekä -kasvatustiede ja psykologia ovat kiinnostaneet minua kyllä pienestä pitäen, joten eipä tuo ole ihme, että minkälaisella työrintamalla olen pyörinyt. Nähdäkseni olen oppinut ja osannut tai ainakin yrittänyt aina ohjata ihmistä henkilökohtaisesti hänen elämäntilaanteensa ja asiansa huomioiden ja tästä huomaavaisuudesta olen paljon kiitosta saanutkin. Inhimillisyys, sydämellisyys ja aito kohtaaminen ovat tuntuneet minulle merkityksekkäiltä, jotta nautin työstä tai ihmisten kohtaamisista ylipäätään. Kyky nähdä ja tehdä hyvää ei ole itsestäänselvyys, vaan se on yksi mun vahvuuteni. Mun herkkyys onkin vahvuutta, kun sitä uskallan näyttää ja käyttää. Näiden lisäksi toisinaan tarvitaan myös rohkeutta sanoa asioita ääneen. Tänä keväänä mä olin rohkea, ja long story short,
Siinäpä näitä mun vahvuuksia ainakin tän hetkisissä ajatuksissa. Mua kiinnostaisi kuulla, mikä sun vahvuutesi on?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti