Lapsuuteni ensimmäinen elokuvateatterikokemus oli isän kanssa katsottu Leijonakuningas. Elokuva jäi vahvasti mieleeni, ja on yhä tänäkin päivänä yksi suosikeistani lasten elokuvien maailmassa. Muutama vuosi sitten elokuva tuli katsottua pitkän tauon jälkeen uudestaan, ja löysin siitä syvempiä merkityksiä.
Leijonakuningas elokuvassa Simban setä Scar on leijona, joka on kovin kateellinen kuningasleijona Mufasalle sekä tulevalle kuninkaalle Simballe, mutta esittää heille (etenkin Simballe) olevansa mukava. Scar punoo juonen ja toteuttaa haaveensa päästä Jylhämaan valtiaaksi, vaikka se vaatii käytännössä Mufasan tappamisen, Simban karkoittamisen ja koko muun kuningaskunnan väen hallinnoimisen kyseenalaisin keinoin. Scar-setähän on selvä persoonallisuushäiriöinen narsisti, näin ajattelen. Scar ei kaihda keinoja saavuttaakseen itselleen hyvää eikä välitä mitä muille ympärillä tapahtuu, sillä he ovat lopulta kaikki vain pieniä pelinappuloita hänen elämässään. Olen joutunut elämässäni kohtaamaan useita tämän persoonallisuushäiriön omaavia tyyppejä eri elämänalueillani ja jokaisesta heistä olen oppinut paljon myös itsestäni, omista ajatuksistani ja hyvinvoinnistani. Miten joku ihminen/eläin voikin niin pahoin, että kokee saavansa itselleen paremman olon vain alistamalla muita. Minä uskon siihen, että hyvä jakaa hyvää ja aito onni/onnellisuus näkyy myös ulospäin hyvinä tekoina. Eikä toisen onni ole minulta pois, joten miksi minunkaan onneni olisi pois keneltäkään muulta? Kyllähän meistä ihan jokaisessa on varmasti narsistisia piirteitä, mutta se on täysin normaalia. Persoonallisuushäiriö on kuitenkin vakavempi asia ja vaikuttaa yleensä ympärillä oleviin ihmisiin selittämättömän negatiivisesti. Siksi siitä pitäisi rohkeasti puhua enemmän. Oman kokemukseni mukaan ympärilleen kannattaa päästää vain itselleen hyvää energiaa tuovia ihmisiä, ja pyrkiä jättämään vähemmälle niitä jotka heikentevät hyvinvointoasi. ❤
Toinen suosikkini Disneyn lastenelokuvissa on Kaunotar ja Hirviö. Sadussa komea, mutta itsekäs prinssi saa päälleen kirouksen, jonka myötä hän muuttuu niin kauheaksi hirviöksi ettei kukaan uskalla kohdata häntä. Kirous katoaa vain, mikäli prinssi löytää jonkun, joka rakastaa häntä sellaisena kuin hän on - mutta kuka voisi ikinä rakastua hirviöön? Tarina on mielestäni äärimmäisen koskettava matka hirviön minuuteen. Näen tarinan kertovan siitä, kuinka komean ulkokuoren alla voi olla hirviö ja vastaavasti kovimman ja rumimmankin ulkokuoren alta voi löytyä herkkä, sympaattinen ja ajattelevainen, muut huomioon ottava ihminen. Täytyy vain antaa ja saada mahdollisuus. Ja ennen kaikkea, olla välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Sitähän sanotaan, että jokainen on oman onnensa seppä. On tärkeää pyrkiä olemaan paras versio omasta itsestään, se tuo varmasti paljon hyvää mukanaan.
Kolmas, vasta muutama vuosi sitten ilmestynyt, lasten elokuvasuosikkini on Vaiana. Elokuvan nuori tyttö on rohkea ja tarmokas taistelijasielu, joka haluaa pelastaa oman kansansa. Ja onnistuu siinä, vaikka muut eivät siihen välttämättä uskokaan. Tarina kertoo minulle siitä, kuinka omiin unelmiin tulee uskoa ja mikä vain on mahdollista, kun sen eteen jaksaa määrätietoisesti tehdä töitä. Välillä voi myös epäonnistua, kunhan suunta on oikea ja virheistään pyrkii oppimaan.
Vaiana elokuvassa Yasmine Jamajako laulaa Taivaanrantaan kappaleen seuraavasti:
"Taivaanrantaan katse aina vain kääntyy, tunnen kaukaisen kaipuun, enkö tänne kuulukkaan? Kunpa voisin sitoumuksen antaa, silti kuljen merenrantaan, sen ääreltä rauhan saan Mihin kuljenkin, mitä tahdonkaan, mitä päättäisin, kehää kierrän vaan yksi suunta on aina mahdoton ja se kutsuu niin
Meri taivasta koskettaa vain, tien näyttää Sen suuntaan vois lähteä pois Tuuli suolainen purjeeni vain jos sais täyttää Tuntisin sen Miten kaukaa kutsu meren mun korvaan soi?
Tuttu läpikotaisin on saari Piirtyy elämäni kaari paratiisiin päällä maan Tarkoin tänne juurtuneet on saareen Kaikki roolinsa saaneet Kai omaanikin juurrun vaan Kansaa johtaa saan, jätän kaiken muun tartun valtikkaan, osaan tarjottuun Voinko vaientaa oman sielun suun? Miksi tunnen näin?
Meri kaukana kimmeltää niin sen pintaa liukua vois niin kauas pois Meren suuren kun kuulen kutsuvan, vihloo rintaa En tietää voi Mitä piilottaa taivas rannan taa?
Meri taivasta koskettaa vain, tien näyttää Ja kutsun toi, niin kauas pois Tuulet selkäni puolelta saa purjeet täyttää Ne viedä voi Niin kauas pois."
Minulle Taivaanrantaan kappale kertoo elämän tutusta ja turvallisesta kodista, erilaisuudesta, muutoksesta ja hypystä tuntemattomaan. Siitä, että kun perusasiat ovat kunnossa, elämän voi antaa kuljettaa ja on mahdollisuus haaveilla ja unelmoida, sekä ennen kaikkea tarttua niihin omiin unelmiin. Ja myös siitä matkasta kohti päämäärää on lupa nauttia.
Löydätkö Sinä itsellesi syvempiä merkityksiä elokuvista tai niiden musiikeista? Vai katseletko leffoja/piirrettyjä ihan vain sellaisinaan, sen kummemmin analysoimatta?
Mukavaa keskiviikkoa toivottelee
Rosa
