Tänään on enää hieman reilu kuukausi aikaa siihen, kun starttaan ystäväni kanssa polkujuoksumaratonille Nuuksiossa. Päätimme tavoitteen jo alkuvuodesta, joten mitenkään yllätyksenä tämä pian lähestyvä ajankohta ei tule. Mutta, harmittelen jo nyt kuinka vähän sellaisia pidempiä juoksulenkkejä olen ehtinyt tehdä alle ja tämä saattaa kostautua sitten syyskuussa. Viime viikolla Hyvinvointihaaveiden instagramin stooryssa jo juttelinkin, että nyt pitäisi vielä pidentää lenkkien pituutta ja sitten tietysti keventää ennen hoohetkeä. Toivoisin että ehdin tehdä tällaisia vähintään 10km lenkkejä vielä 4. Ennen maratonia meidän perhe viettää vielä yhteistä kesälomaakin (on sitä jo odotettukin!), joka helposti sotkee koko kuvion mutta pidetään peukkuja. :)
Siitä olen onnellinen, että keväällä sain pitämäni KOTI-treenihaasteen ajan tehtyä aktiivisesti kävely- ja pyörälenkkejä pienemmän tyttömme kanssa ja sittemmin olen kuitenkin viime vuoteen nähden runsaasti päässyt myös juoksentelemaan. Nyt läpi koko kesän olen yleensä 2 kertaa viikossa saanut treenattua lihaskuntoa, nämä pääosin oman kehon painolla. Ihmisen on hyvä tehdä sitä mistä on innostunut! Olen iloinen, että kotitreenailu innostaa minua, sillä se on helppoa, nopeaa ja täysin ilmaista. Toivottavasti olen touhuillani saanut myös teidät sielä ruudun toisella puolella innostumaan.
Kroppa alkaa pikkuhiljaa tuntua jälleen omalta ja lapsetkin antavat jo melko hyvin nukkua öisin. Kesä on ollut kivaa aikaa, kun valoa on riittänyt ja iltaisin olen ihmetellyt ajankulua terassilla välillä sortseissa ja toisinaan vilttiin kääriytyneenä (Suomen kesä hehheh). Energiaa on tuntunut olevan jokseenkin enemmän ja päivät ovat olleet touhua täynnä. Kun opiskelutkin tulivat keväällä päätökseensä, niin ei tietokonetta ole tullut aukaistua ja blogin kirjoitustahtikin on siten tipahtanut. Toisaalta helppouden vuoksi olen Instagramiin jaksanut päivittää paljonkin sisältöä. Minähän olen aina sekä valokuvannut että videoinut paljon, mutta nyt sitten alkanut jakamaan sisältöä teille seuraajillekin enemmän. Suurin osa kännykkäkuvien ja videoiden sisällöstä jää silti edelleen kotialbumieni arkistoon.
Siitä maratonista vielä. Tavoitteeni on saapua maaliin aikarajan puitteissa eli en lähde tapahtumaan kilpailemaan muita vastaan. Matkalla minulla on selässä juomareppu eväineen ja kännykällä ajattelin kuvailla maisemia talteen fiiliksen mukaan, eli verenmaku suussa ei mennä. Pyrin juoksemaan suurimman osan matkasta, mutta voin hyvin myös kävellä jos siltä tuntuu. On ihanaa haastaa itseään ja päästä päiväksi liikkumaan luonnonpuiston maisemiin. Uskon, että maratonviikonlopusta tulee sellainen hyvän fiiliksen lapsivapaa viikonloppu, joka on juuri minun näköiseni. Toivotaan, että kelit suosivat. :)
Onko siellä muita Nuuksioon lähtijöitä? Millä tavoitteilla?
keskiviikko 31. heinäkuuta 2019
Mikä on sun vahvuus?
Moikka!
Mennyt opiskeluvuosi oli mulle monella tapaa merkityksellinen ja vuoden aikana kirjoitettu oppimispäiväkirja oli mulle aina mieluinen etätehtävä. Oon oikeastaan nyt vielä kesälläkin prosessoinu mennyttä opiskeluvuotta ja suunnitellu tulevia. Oon aina ollut sellainen päiväkirjatyyppi, ja tykkään edelleenkin ihan paperikalenteriin kirjoitella ranskalaisilla viivoilla päivän touhut ja jotain ajatuksia ylös. Osaakohan kukaan enää samaistua tähän? Tätä postausta oon yli kuukauden pitänyt luonnoksissa ja miettinyt, mutta nyt painetaan enteriä. Siispä asiaan.
Pohdiskeleva luonteeni näkyy monessa mun tekemisessäni ja mulle ei useinkaan ole helppoa tehdä päätöksiä, koska mietin niitä aina niin monelta eri kannalta, että sen jälkeen on usein vaikea valita mihin ryhtyä tai mikä olisi paras vaihtoehto tms. Väitän, että tunnen itseni ja omat toimintatapani aika hyvin niin hyvässä kuin pahassakin. Se, mikä mulle on kuitenkin aikaisemmin ollut tosi tosi vaikeaa, niin on itsensä kehuminen, kehujen vastaanotto tai ylipäätään sen julkituominen missä mä olen erityisen hyvä tai osaava. Tavallaan olen saattanut vaikuttaa jopa siltä, etten olisi mielestäni hyvä oikein missään, vaikkei asia suinkaan näin ole. Ajattelen kyllä edelleen, että osaaminen näkyy ulospäin eikä mulla ole tarvetta kehuskella itseäni, mutta on silti tilanteita, joissa asiat täytyy tuoda julki, kuten esimerkiksi työhaastattelut. Niimpä olen tietoisesti alkanut pohtimaan vahvuuksiani ja myös tuomaan niitä rohkeammin esiin.
Kävin tänä keväänä yhdessä työhaastattelussa ja vaikka jo hieman etukäteen uumoilin, että se paikka ei ollut täysin mua varten enkä sittemmin tullut valituksikaan, niin mulle jäi haastattelusta todella hyvä fiilis siitä, että sain kerrankin sanottua olevani aidosti ja oikeasti se hyvä tyyppi ja osasin rohkeasti kertoa mun vahvuudet haettavaan työhön - en vähätellen enkä liioitellusti vaan ihan rehellisesti. Sain kehuja ja kiitosta myös haastattelijoilta ja olisin varmasti sopinut porukkaan mainiosti. Lopulliseen valintaan vaikutti pystymättömyyteni sitoutua iltatyöskentelyyn. Moikattiin kuitenkin iloisesti, ja eihän sitä tiedä vaikka joskus tai vaikka vasta 10 vuoden päästä törmäisimme jossain työkuvioissa uudestaan.
Mutta niin, mikä sitten on se mun vahvuus? Esimerkiksi valmistuttuani aikanaan liikuntaneuvojaksi ja myöhemmin fysioterapeutiksi, en osannut niin tarkasti ajatella että mitä juuri minä osaan parhaiten vaan ajattelin että kaikilla saman koulutuksen käyneillä on sama perusosaaminen. Se tietysti pitänee paikkansa, mutta tottahan jokainen matkan varrella silti erikoistuu johonkin joko tarkoituksella tai huomaamattaan. Mä olen huomannut, että oon pitkälti tehnyt palkkatyötä niin eri ikäisten naisten kuin ikäihmisten liikuttamisessa. Nuoruusvuosina toki ohjasin myös paljon lasten liikuntaa/urheilu- ja uimakoulujakin. Kuitenkin tietyllä tapaa sellainen terveysliikuntaosaaminen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiat ovat olleet lähellä sydäntäni riippumatta siitä minkäikäisten asiakkaiden kanssa olen tehnyt töitä. Terveysliikunta- ja terveys- sekä -kasvatustiede ja psykologia ovat kiinnostaneet minua kyllä pienestä pitäen, joten eipä tuo ole ihme, että minkälaisella työrintamalla olen pyörinyt. Nähdäkseni olen oppinut ja osannut tai ainakin yrittänyt aina ohjata ihmistä henkilökohtaisesti hänen elämäntilaanteensa ja asiansa huomioiden ja tästä huomaavaisuudesta olen paljon kiitosta saanutkin. Inhimillisyys, sydämellisyys ja aito kohtaaminen ovat tuntuneet minulle merkityksekkäiltä, jotta nautin työstä tai ihmisten kohtaamisista ylipäätään. Kyky nähdä ja tehdä hyvää ei ole itsestäänselvyys, vaan se on yksi mun vahvuuteni. Mun herkkyys onkin vahvuutta, kun sitä uskallan näyttää ja käyttää. Näiden lisäksi toisinaan tarvitaan myös rohkeutta sanoa asioita ääneen. Tänä keväänä mä olin rohkea, ja long story short,
mutta kesäkuussa sain puhelun jonka myötä aloittelen syksyllä toivomassani työpaikassa! :)
Siinäpä näitä mun vahvuuksia ainakin tän hetkisissä ajatuksissa. Mua kiinnostaisi kuulla, mikä sun vahvuutesi on?

torstai 11. heinäkuuta 2019
Täydellinen rauha
Kirjoittelin eilen jo lyhyesti instagramin puolelle siitä, kuinka pääsin viime viikolla kunnolla itse uimaan pitkästä aikaa. Ehdin ja jaksoin uida yhden kilometrin ja siihen meni aikaa hieman alle puoli tuntia. Se puolituntinen oli pitkään aikaan parasta omaa aikaa, mitä olen saanut viettää. Miksikö? No siksi, että altaassa yksin uidessa on täydellinen rauha. Uidessa esimerkiksi puhelinta ei voi pitää mukana eikä uidessa voi jutella kenenkään muun kuin omien ajatustensa kanssa. Ihanaa ja virkistävää. Ja niin tarpeellista aina aika-ajoin.
Uidessa pisarat kasvoille roiskuen, veto, potku ja liuku seurasivat toisiaan. Totesin, että uinti on mun hyvän fiiliksen laji ja täydellistä aikaa oman itsensä kanssa. Kukaan ei siinä hetkessä häiritse tai tarvitse minua eikä minun tarvitse keskittyä muihin kuin itseeni. Toisaalta, uinti on hyvä keskittymislaji itselleni myös siksi, että teen helposti usein montaa asiaa yhtä aikaa mutta altaassa tämä ei ole mahdollista. Siitä kun olen tätä edeltävän kerran päässyt itse kunnolla uimaan, on kuitenkin niin kauan aikaa etten edes muista.
Lapsuudessani harrastin uintia harrastustasolla useita vuosia ja esikoisen raskausaikanakin uin ihan viime metreille asti 1-2 kertaa viikossa. Jossain vaiheessa osallistuin vuosittain myös minitriathlontapahtumiin, jossa uinti siis on yhtenä lajina. Sitten se jäi ja viime vuosina on aikaa tullut vietettyä lähinnä lastenaltaan puolella temmeltäen. Mutta uinti on edelleen ihanaa ja se on samalla tehokasta mutta lempeää liikuntaa keholle. Kunnon löylyt saunassa uinnin perään sekä kylmä pillimehu(!) kruunaavat fiiliksen. Nyt ajattelen, että voi kumpa saisin tästä itselleni taas hieman säännnöllisemmän harrastuksen. Tehokkaana ajankäyttäjänä on uintireissuissa sekin plussapuoli, että peseytyminen ja saunominen hoituu samalla reissulla eikä kotona tarvitse treenin jälkeen enää käyttää aikaa tähän. Olen onnellinen, että meidän perheessä kaikki pitävät uimisesta ja tavalla tai toisella se pysyy arjessamme mukana koko ajan.
Uimataito on myös tärkeä kansalaistaito ja siksi sen harjoitteluun ja oppimiseen sekä jo opitun taidon ylläpitoon haluan myös jokaista kannustaa. Ja altaassa tai järvessähän voi toki myös jumpata tai vesijuosta, mikäli perinteinen uinti ei itselle täysin kolahda.
Mikä on sun rentoutumislaji? Missä mieli lepää ja voit keskittyä rauhassa? Osaatko ylipäätään keskittyä vain yhteen asiaan täysillä? Tykkäätkö sä uida? IG:n puolella te jo vastaillittekin, että ihanasi teitä on siellä muitakin, joille uinti on rakas laji. Se on parasta. Jakakaa muuten omat uintitreenivinkkinne meille kaikille inspiraatioksi.
perjantai 21. kesäkuuta 2019
Terveiset Immilän myllyltä ja hyvää juhannusta
Eilen päivittelinkin omalle instagramtililleni lähes reaaliajassa aamupäiväretkestämme Nastolaan Immilän myllyn kesäkahvilaan sekä Willa Fanttiin. Näistä ensimmäinen jätti kyllä jäljen sydämeeni, sillä paikka oli aivan ihana. Myllyn fiilis oli tunnelmallinen, rauhallinen ja luonnonläheinen. Kauniisti pienin yksityiskohdin koristeltu pihapiiri, maittavat kesäherkut, lämmin aurinkoinen sää ja upeasti pauhaava koski olivat oiva aloitus juhannusviikonlopulle. Tytötkin viihtyivät paikkoja tutkien ja pihapiirin leikkimökissä sekä keijunhuoneessa leikkien.
Vauhtiin päästyämme päätimme paluumatkalla pysähtyä vielä Willa Fantissa, joka sijaitsee myöskin Lahden Nastolassa. Heti astuttuamme autosta ulos, otti talon isäntä meidät vastaan ja kierrätti katsomassa elefanttikokoelmia. Norsuja taisi löytyä kaikkiaan 19500 ja ne oli jaoteltu esimerkiksi lelut, ruoka-ja elintarvikkeet, itämaisuus, vaatteet ja posliiniset koriste-esineet. Tyttöjä vähän harmitti kun näyttelyesineisiin ei tietystikään saanut koskea mutta kierroksen päätteeksi saivat lapset jäädä pomppimaan valtavaan elefanttipomppulinnaan ja keikkumaan pienessä norsulaitteessa sekä leikkimään leluilla. Aika kunnioitettavaa, että pienestä keräilyharrastuksesta on kasvanut noin valtava kokoelma vuosien saatossa. Isäntä kertoi, että suuri osa näyttelyn elefanteista on saatu lahjoituksina eivätkä he ole koskaan käyneet itse ulkomailla vaikka esineistöä löytyi aina Thaimaata myöden!
Tällä pikku retkellämne sain ilolla nauttia luonnon rauhasta ja kauniista kesästä maalaismaisemissa. Ihan ykkösjuttuja mun kesässä sanoisin! Willa Fantti taas pisti mut miettimään, miten hassua tämä keräilykulttuuri onkaan ja miten eri tavoin siihen voi suhtautua. En oikein tiedä keräilenkö itse varsinaisesti yhtään mitään ja usein pikemminkin ahdistun liiasta tavaranpaljoudesta, mutta toisaalta yritän jatkuvasti hakea uusia erilaisia elämyksiä sieluni sopukoihin eli keräilenkö sitten niitä? Keräiletkö sä jotain? Mitä ja miksi?
Mukavaa keskikesän juhlaa eli juhannusta juuri Sinulle!

lauantai 15. kesäkuuta 2019
Opettaja
Minä tein sen!
Viikko sitten sain virallisen todistuksen käteeni ja valmistuin Hämeen Ammattikorkeakoulusta ammatilliseksi opettajaksi (AmO). Fiilis on samaan aikaan huikea ja haikea. Yksi aikakausi päättyy, uusi on alkamassa. Blogitekstin ohessa olevat kuvat ovat valmistujaisviikonlopulta, kun ensin matkasimme Hämeenlinnaan valmistujaisjuhlaan yhdessä muutaman opiskelukaverini kanssa ja myöhemmin viikonlopulta, kun kahvittelimme vanhempieni luona tätä täyttynyttä unelmaani. Kursivoidut lainaukset ovat siskoltani ja vanhemmiltani saaduista onnittelukorteista.
Täyttynyt unelma
ja usko huomiseen
antavat pohjan pelottomuudelle,
jonka varaan on helppo astua
askel kerrallaan
kohti uusia aikoja.
Opettajaksi kasvu
Tämä kirjoitus pohjautuu omiin ajatuksiini matkastani
ammatilliseksi opettajaksi ja on tehty alunperin opiskelujeni viimeiselle lähipäivälle, jolloin annoimme kukin vuorollamme opettajaksi kasvun näytteen. Tämän jälkeen olen hieman muokannut tekstiä, jotta se sopii paremmin tänne blogin puolelle. Tekstissä on nostettu asioita oppimispäiväkirjastani
sekä tulevaisuuden kirjeestäni, jonka kirjoitin opintojen ensimmäisenä lähipäivänä ja lopussa lainaan
lapsenmielisesti esikoiseni kerhon kevätjuhlassa lausuttua lorua, sillä se
kuvastaa mennyttä opiskelun ja kotiäitiyden tiimellyksessä vietettyä
vuottani ja on myös hyvä ohje tulevaisuuteen.
Olen lapsuudesta saakka ollut sporttityttö henkeen ja
vereen. Yleisurheilun aloitin aikanaan esikouluiässä ja myöhemmin lajeiksi
valikoituivat aitajuoksu ja pituushyppy. Ilmeisesti erilaisten esteiden yli
hyppiminen ja loikat tuntemattomaan ovat siten aina kiehtoneet minua.
Harrastuksen myötä aloitin ohjaamaan lasten urheilukouluja 13-vuotiaana ja koin
siinä onnistumisen elämyksiä alusta alkaen. Itse kilpaurheilin 20-vuotiaaksi
asti (vuoteen 2008). Yläasteelta olin jatkanut lukioon (2004-2007), koska
lapsuudesta asti olin haaveillut liikunnanopettajan urasta ja koin lukion
antavan paremmat mahdollisuudet jatkoa ajatellen. Lukiossa huomasin, kuinka
psykologia ja terveystietokin kiehtoivat minua. Valmistuttuani ylioppilaaksi
Tampereen ilmaisutaidon lukiosta (2007), en hartaasta toiveestani huolimatta kuitenkaan päässyt sisään Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen. Matkani jatkuikin
sitten Tampereella Varalan Urheiluopistoon ensin 4kk:n liikunnanohjauksen
peruskurssille (syksy 2007). Tämä kurssi oli itselleni käänteentekevä ja
ymmärsin, että haluankin jatkaa liikunta-alan opintoihin vapaa-aikapuolelle
liikuntaneuvojaksi. Kävin sitten 2-vuotiset opinnot ja aloin jo opintojen
aikana myös tekemään alan töitä vapaa-ajan liikunnanohjauksen parissa.
Urheiluopistoaikoina opiskelimme yhdessä liikuntaneuvojaryhmämme kanssa
kasvatustieteen perusopinnot Tampereen kesäyliopistossa(2008) ja aloin pohtimaan uraa ammatillisena
opettajana joskus tulevaisuudessa. Hassua, että löysin näistä mietteistäni myös
merkintöjä selatessani silloisia kasvatustieteen opintomateriaalejani viime
keväänä tultuani valituksi HAMKin ammatilliseen opekoulutukseen.
Valmistuttuani liikuntaneuvojaksi (2009) otin mieheni
perässä hypyn tuntemattomaan ja pakkasin kimpsut ja kampsut kohti Lahtea.
Siirrettyäni hetken aikaa fysioterapiaopintojen aloitusta, päätin tarttua jälleen
uuteen haasteeseen (syksyllä 2010). Ajattelin lähtökohtaisesti vain hakevani
lisää oppia ja osaamista puhtaasti liikunta-alalle, "ei minusta koskaan
fysioterapeuttia kuitenkaan tulisi, ainakaan sairaalamaailmaan". Vaan kuinkas
kävikään, tehtyäni 6 vuotta liikunta-alan sekatyöläisenä töitä lähes täysipäiväisesti
ja opiskelemalla siinä ohessa ammattikorkeakouluopinnot (fysioterapeutti 2013),
löysin itseni töistä sairaalan kuntoutusosastolta ja huomasin nauttivani
siitäkin työstä valtavasti. Tänä päivänä olen erittäin iloinen siitä, että päätin opiskella fysioterapeutiksi.
Olen kiitollinen siitä, että olen urapolullani jo tähän mennessä ehtinyt tehdä työtä niin julkisella kuin yksityisellä puolella ja kolmannen sektorin toiminnassa. Tahti on kuitenkin ajoittain ollut niin kova, että molemmat äitiyslomani ja hoitovapaa-ajat ovat tuoneet tarpeelliset pysähdykset työelämästä. Lasten myötä olen myös oppinut entistä paremmin priorisoimaan ja olemaan riittävän hyvä, itse itselle asetetuista korkeista vaatimuksistani huolimatta. Samalla oma ammatillinen identiteetti ja itsetunto ovat vahvistuneet ja usko omaan tekemiseen on kasvanut. Menneiden opeopintojeni aikana koen kehittyneeni siinä, että luotan ja uskon omaan tekemiseeni ja uskallan rohkeammin myös tuoda hyvällä tavalla esiin omaa osaamistani. Amo-opintojeni Somenoviisi -tehtävien myötä uskaltauduin itsekriittisyydestäni huolimatta myös vihdoin perustaa blogin vaikka se ei ole täydellinen eikä valmis, mutta enhän minäkään ole – eikä se haittaa mitään.

Opeopinnoissani käytetty köydenpunojan pedagogiikan mukainen opintopiirityöskentely oli menetelmänä minun opintopiiriryhmälläni
sujuvaa ja selkeää. Kaikilla oli omat
vastuunsa ja puhalsimme hyvin yhteen hiileen. Opintoparityöskentelyt toimivat myös melkolailla mutkattomasti. Koen, että on rikkaus saada oppia työskentelystä
erilaisten ihmisten kanssa. Mielestäni antauduin näissä työskentelyissä sekä
lähipäivissä tuomaan myös omia mielipiteitä, kysymyksiä ja näkemyksiä esille
sekä vastaanotin mielenkiinnolla muiden ajatuksia ja tietotaitoja. Jos minulle
jäi jotain epäselvää, osasin tapani mukaan rohkeasti kysyä apua. Opetusharjoittelu Pajulahden Urheiluopistossa liikuntaneuvojien parissa antoi minulle uusia näkökulmia opetustyöhön ja vahvisti ajatusta siitä, että opetustyö vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä ja että työ on antoisaa, mielenkiintoista ja monipuolista sekä ennenkaikkea kiinnostaa minua. Opiskeluajalta jään
kaipaamaan kuukausittaisia tapaamisia lähipäivillä. Yhteiset keskustelut
antoivat paljon ja niille olisin opintojen aikana kaivannut hieman enemmänkin
aikaa. Ylipäätään olisin kaivannut hieman vähemmän kiirehtimistä asiasta
toiseen.
Kun tulin valituksi ammatillisen opettajan
opintoihin, olin tietysti innoissani mutta samalla myös kauhistunut. Minulla
oli vauva ja toinen pieni lapsi kotona eikä varsinaista opettajakokemusta
taustalla. Sen sijaan huonosti nukuttuja öitä, aikapulaa, jatkuvia keskeytyksiä
ja muistikatkoja oli senkin edestä. Lähdin kuitenkin reippaasti mukaan ja nyt voin
todeta, että opinnot ovat olleet minulle tärkeää omaa aikaa ja itsensä
kehittämistä sekä yksi iso askel kohti omia unelmia. Huoli ajankäytöstä,
itsensä likoon laittamisesta ja siitä, että osaanko minä tai olenko tarpeeksi
hyvä, on osoittautunut turhaksi. Minähän osaan! Opinnot tulivat osaltani hyvään
saumaan myös siltä osin, että jouduin pakosta opettelemaan taas uusien
ohjelmistojen ja sovellusten käyttöä, tekniikka kun on aina ollut inhokkini, ja
koin että olin jäänyt monessa jälkeen tältä osin. Onneksi hyvä opintoporukka ja
mainiot opettajat ovat olleet tukenani, olen hyvä oppimaan ja oma perhe on kannustanut minua
eteenpäin. Jakamalla opiskelun pienempiin palasiin, jaksoin tsempata
vaikeimpinakin hetkinä. Tuntui merkittävältä, että myös vahvasti arjessamme mukana olleet esikoisen
kerhotädit kyselivät välillä, miten opintoni etenevät.
Opintojen lähipäivät ovat olleet mielenkiintoisia ja niistä saatua antia olen aina prosessoinut pitkään lähijakson jälkeenkin. Olen saanut vahvistusta siitä, että olen opettajuudessani oikeilla jäljillä ja että lapsuushaaveeni ja ponnisteluni opettajuudesta on kantanut hedelmää. En valmistu nyt liikunnanopettajaksi, vaan jotain vielä parempaa eli ammatilliseksi opettajaksi. Tätä osaamista toivon jatkossa saavani hyödyntää sosiaali-, liikunta-, terveys- ja hyvinvointialalla erilaisissa opetus- ja koulutus- sekä asiantuntijatehtävissä! Uskon vahvasti, että minulla on tällä saralla paljon annettavaa, vaikken vielä tiedä mihin elämä minut vie. Voi myös olla että jatkan tulevaisuudessa erityispedagogiikan, psykologian tai ylemmän AMK-tutkinnon opintojen pariin, mutta ensin täydennän osaamistani ensi syksynä physiopilateksen ohjaajakoulutuksessa ja tavoittelen työpaikkaa, jossa voin hyödyntää aikaisempaa osaamistani, ammatillista opettajuuttani sekä näitä tulevia pilatesopintoja.

Ja nyt lopuksi tahtoisin antaa meille kaikille
Leijonakuninkaan Simban rohkeutta muuttaa asioita,
Vaahteramäen Eemelin elämänuskoa siitä,
että mitään ei kannata murehtia liikaa etukäteen
vaan asiat otetaan sellaisina kuin ne tulevat
ja sitten toimitaan ja tehdään mitä voidaan.
Haluaisin antaa Peukalo-Liisan ihmemaan kykyä elää läpi
yllätyksiä ja ihmeitä,
sillä kaikki voi olla mahdollista.
Tahtoisin antaa muumimamman tyyntä luotettavuutta ja
terveen järjen harkintaa.
Nallepuhin taitoa ottaa vastaan myös kaikki hyvä,
kiitoksen ja onnistumisen elämykset.
Karvisen kykyä laiskotteluun ja nautiskeluun
Peppi pitkätossun hulluttelevaa huolettomuutta ja
uskallusta ajatella joskus myös nurinkurisesti.
Nuuskamuikkusen luontoa lähteä syksyn tullen
maailmanympärysmatkalle
Pikkumyyn voimaa olla eri mieltä sekä
Pikkuprinssin taitoa odottaa kärsivällisesti ja suvaita
erilaisuutta.
Kiitos opettajani Liisa! Kiitos opettajani Ismo! Kippis me valmistuvat opettajat! 😊
Älä kulje sinne, mihin polku johdattaa.
Kulje sinne, missä
ei ole polkua
ja jätä omat
jälkesi.
sunnuntai 2. kesäkuuta 2019
Kesän top 5
Fiilikset ei just tällä hetkellä ole kovin kesäiset, sillä vettä sataa ja ollaan oltu oikeastaan enemmän tai vähemmän kipeänä koko viikko. Toisaalta tämän vuoksi on ollut aikaa pohtia, mitä toiveita ja suunnitelmia meillä on tälle kesälle. Kesä on yleisesti meillä sellaista aikaa, että touhuillaan fiilispohjalla ja vähän kelienkin mukaan. Ruokailut ja rytmit hiukan muutenkin saattaa heitellä ja iltaisin mennään yleensä hieman myöhemmin nukkumaan kuin perusarjessa, tietynlainen rentous kuuluu kesään. Seuraavassa onkin listattuna top 5 tälle kesälle!
1. Joka kesä oon tästä yhtä fiiliksissä, mutta meidän kesään kuuluu ehdottomasti marjat ja mattojen pesu. Marjoja syödään tietysti ihan tuoreeltaankin, mutta poimitaan myös pakkaseen talvikautta varten. Mansikat tulee haettua valmiina, mutta mustikat me on käyty porukalla poimimassa metsässä ja vadelmat sitten erilaisilta marjatiloilta. Viime vuonna vadelmia poimittiin Asikkalassa luomumarjatilalla ja aurinko porotti täydeltä teholta. Hikinen homma oli mukava päättää lettukahvilaan ja pulahdukseen Päijänteessä. Virkistäytyminen järveen myös matonpesu-urakan päätteeksi tuntui erityisen hyvältä. Mattojenpesupaikoillakin on ihan oma tunnelmansa, mäntysuopa tuoksuu ja tykkään kun oman käden jäljen eli puhdistuvan maton näkee heti. Tänä vuonna kasvattelemme muuten toistamiseen omassa pihassa perunoita ja toivotaan että saadaan niitä jo juhannuksen tienoilla. Myöhemmin kesällä selviää, saadaanko viime vuonna istutetuista puna- ja mustaviinimarjapensaistakin jo pieniä maistiaisia.
2. Pienet kesäretket lähiympäristöön. Lahdessa ja ympäristössä on vaikka mitä kivoja kohteita pienille aamupäiväretkille tai koko päivän seikkailuillekin. Tänä kesänä haluaisin vihdoin päästä käymään eväsretkellä Linnaistensuolla ja ihmettelemässä koriste-elefantteja Willa Fantissa. Immilän Mylly ja Olgan farmi ovat myös aikaisempina vuosina löytyneet kesälistaltani, saa nähdä joko niihin tänä kesänä kerettäisiin. Lisäksi olisi mukava tehdä retki Repoveden kansallispuistoon. Ja tietysti joka kesä on päästävä Lahden Satamaan jäätelölle ja vesiurkuja katsomaan! Viime kesänä aikaa vietettiin paljon myös uimarannoilla, mutta maauimalaan ei ehditty kertaakaan. Tänä kesänä esikoinen osallistuu sielä kuitenkin uimakouluun, joten uskon että maauimalassa vieraillaan montakin kertaa. Tämän kesän asuntomessut järjestetään Kouvolassa, ehtisiköhän sitä poiketa sieläkin :)
3. Enemmän aikaa ystäville. Tämän olenkin jo aloittanut, ja viettänyt muutamia kivoja iltamia sekä yhteisiä treenihetkiä yhdessä ystävien kanssa. Puheissa on ollut mm. saunailta ystävän mökillä, terassi-ilta Tampereella, yhteiset mäkitreenit Messilässä ja joitakin juhlia. Kesä on lopulta tosi lyhyt, mutta toivotaan että näistä ainakin jotain ehditään toteuttaa. Ehdottomasti vieraillaan myös perheidemme luona. Lisäksi treffaillaan toki kavereita yhdessä lapsien kanssa ja loppukesästä lähdetään yhdessä ystäväperheen kanssa myös viikon lomamatkalle.
4. Kesäteatteri ja lavatanssit. On jo useampi vuosi aikaa siitä, kun olen viimeksi käynyt kesäteatterissa tai lavatansseissa. En ole kylläkään mikään mestaritanssija, mutta tykkään lavatanssipaikkojen tunnelmasta, hämärästä kesäillasta, humppamusiikista ja siitä tanssimisestakin!
5. Ulkotreenit. Viime vuotiseen tapaan ohjailen puistotreenejä meidän lähileikkipuistossa. Kesäisin tykkään muutoinkin liikkua enimmäkseen ulkona. Lahdessa on tarjolla paljon erilaisia ulko-treenejä ohjatusti mutta lisäksi aion itsekin lenkkeillä, tehdä porras- ja mäkitreenejä sekä pyöräillä. Näistä osa tulee tehtyä ihan arki- ja hyötyliikuntana ja lastenkin kanssa, mutta toivoisin että saisin viikoittain aikaa myös ihan omalle treenaamiselle. Se palvelisi tietysti tavoitettani alkusyksyn polkujuoksumaratoniin osallistumisesta Nuuksiossa.
Tässä tällaisia suunnitelmia tälle kesälle perus pihaleikkien ja grillailuiden sekä Launeen perhepuistovierailuiden oheen. Kuvituksena on otoksia viime kesältä, jolloin vierailtiin mm. Helsingin Suomenlinnassa, Lahdessa Okeroisten Myllyllä, Tampereella Pyynikillä ja Vääksyssä kanavalla, liikennepuistossa ja Kalmarin rannalla sekä Kalkkisissa Viini Pihamaalla, Naumin rannalla ja Pulkkilan Harjulla. Lisäksi junailtiin Lahdesta lähijunalla retki Linnanmäelle. Tällaiset pienet kesäretkeilyt, jotka ei vaadi muuta kuin hyvät eväät ja avoimen mielen, on ihan parhaita ja niistä jää ihania muistoja pitkäksi aikaa. Mukava juttu niissä on myös se, että rahaa ei välttämättä kulu muuhun kuin eväisiin ja mahdollisesti bensaan, joten nämä sopivat hyvin myös pienen budjetin kesätekemisiksi. Jos joku ihmettelee, niin tiedoksi että Lahdesta Helsinkiin lähijunalla kaikki alle 7-vuotiaat ja lastenrattaita työntävä aikuinen pääsee ilmaiseksi ja Linnanmäeltä löytyy ainakin meidän tarpeisiin läjäpäin ilmaislaitteita. :)
Loppuun voisinkin vielä antaa lähimatkailuvinkkejä ja samalla muistella edeltäviä kesiä, jolloin teimme päiväretken mm. Porvooseen ja Heinolaan. Porvoossa vierailimme Brunbergin myymälässä, nukke- ja lelumuseossa, vanhassa kirkossa, lelukauppa Riimikkossa, muumileikkipuistossa ja tietysti fiilisteltiin vanhan kaupungin kaduilla sekä paluumatkalla tsekattiin Askolan Hiidenkirnut. Toinen päiväretki tuli tehtyä Heinolassa lintutarhaan, lettukahvilaan ja vesitorniin sekä paluumatkalla Kaijansinkon puutarhaan. Yhtenä kesänä taidettiin piipahtaa ystäväperheen kanssa Lahdessa hyppyrimäkien tornissa ja tehdä kierros hiihtohisseillä. Lisäksi me on lähivuosina ajeltu useamman kerran Hollolan kirkonkylän tuntumassa ja poikettu mm. Kapatuosin näkötornissa, keskiaikaisessa kirkossa, uimarannalla, kesäkahvilassa ja Kiikunlähteellä sekä Soramäessä Kinnarin tilalla.
Lahden seudulla asuville suosittelen sadepäivien iloksi myös Vierumäen Urheiluopiston kylpylää ja aamiaista Oskarin Pihalla tai Asemapäällikön kahvilassa. Myös torikahvilan aamiaisessa on tunnelmaa, erityisesti sellaisena aamuna kun itsellä ei ole kiire minnekään mutta voi mukavasti seurata kuinka muut ihmiset sinkoilevat busseihin tai pyöräilevät ohitse. Eläinten ystäville löytyy useampikin kotieläinpiha; 4H-yhdistyksen Marolan kotieläinpiha Launeen perhepuiston vieressä (vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu), Orimattilan kotieläinpiha Orimattilassa sekä viime vuonna bongaamani Kilkkilän farmi Vuolenkoskella.
Kuulisin mielelläni, mitä teidän lukijoiden kesään kuuluu? Olisko kenelläkään antaa oman listani lisäksi vinkkejä minulle ja muillekin kesäpäivien puuhasteluihin?
Nyt vain toivotaan aurikoista ja lämmintä kesää, jotta päästään top listan toteutuksen kimppuun! :)

maanantai 13. toukokuuta 2019
Kesän puistoreenit
Kevät etenee vauhdilla ja minulla alkaa lasten kanssa kesäloma ihan tuota pikaa. Kerhoilut jäävät siis tauolle ja omat opintohommat päättyvät myöskin. :)
Kesäksi olen luvannut viime vuotiseen tapaan järjestää puistotreenejä eli harjoituksia leikkipuistossa lasten leikkien lomassa. Lapset ovat siis todellakin tervetulleita mukaan ja omaan tahtiin treenaillaan yleensä noin 45minuutin ajan. Jokainen harjoitus sisältää helppoja alkulämmittelyliikkeitä, lihaskunto-osion ja loppuvenyttelyt. Treenin lomassa saa juoksennella lasten perässä, vaihtaa vaippaa, syöttää lasta jne. tarpeen mukaan. Ajatuksena on, että kun puistossa meidän aikuisten tulisi herkästi muutoin vain seisoskeltua tai istuskeltua paikallaan, niin tarjoan maksutta vertaisohjatun mahdollisuuden hyödyntää puistoiluaika liikkumiseen terveyttään ylläpitäen ja edistäen. Teen harjoitusta samalla myös itse eli en ole puhtaasti ohjaajan roolissa, mutta annan kyllä tekniikkavinkkejä ja avustan tai tarjoan vaihtoehtoisia liikkeitä mikäli jokin liike ei sinulle sovi. Tällaisella systeemillä treenailtiin viime kesänäkin ja se osoittautui toimivaksi. Ja tottakai puistoon olet tervetullut myös vaikka vain seurustelemaan ja/tai saamaan lapselle/lapsille leikkiseuraa. Viime kesänäkin treenien lomassa käytiin monet hyvät keskustelut ja vietettiin myös yhteisiä piknikhetkiä treenin perään. Äitien vertaisuutta parhaimmillaan. Ja toki isätkin ovat tervetulleita. :)
Viime vuodesta poiketen ilmoittelen treeneistä ja tarkemmista spekseistä tänä kesänä pääasiassa vain "Hyvinvointihaaveita" facebooksivulla, joten kannattaa pistää sivusto seurantaan mikäli mielit tulla mukaan! Facebooksivuille päivittelen hyvinvointivinkkejä, hyvän mielen juttuja ja päivän kuulumisia muutoinkin hieman aktiivisemmin kuin tänne varsinaisen blogin puolelle. Facebooksivuille pääset klikkaamaan ylävalikon kautta tai tästä linkistä.
Nähdään! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)