Eilen päivittelinkin omalle instagramtililleni lähes reaaliajassa aamupäiväretkestämme Nastolaan Immilän myllyn kesäkahvilaan sekä Willa Fanttiin. Näistä ensimmäinen jätti kyllä jäljen sydämeeni, sillä paikka oli aivan ihana. Myllyn fiilis oli tunnelmallinen, rauhallinen ja luonnonläheinen. Kauniisti pienin yksityiskohdin koristeltu pihapiiri, maittavat kesäherkut, lämmin aurinkoinen sää ja upeasti pauhaava koski olivat oiva aloitus juhannusviikonlopulle. Tytötkin viihtyivät paikkoja tutkien ja pihapiirin leikkimökissä sekä keijunhuoneessa leikkien.
Vauhtiin päästyämme päätimme paluumatkalla pysähtyä vielä Willa Fantissa, joka sijaitsee myöskin Lahden Nastolassa. Heti astuttuamme autosta ulos, otti talon isäntä meidät vastaan ja kierrätti katsomassa elefanttikokoelmia. Norsuja taisi löytyä kaikkiaan 19500 ja ne oli jaoteltu esimerkiksi lelut, ruoka-ja elintarvikkeet, itämaisuus, vaatteet ja posliiniset koriste-esineet. Tyttöjä vähän harmitti kun näyttelyesineisiin ei tietystikään saanut koskea mutta kierroksen päätteeksi saivat lapset jäädä pomppimaan valtavaan elefanttipomppulinnaan ja keikkumaan pienessä norsulaitteessa sekä leikkimään leluilla. Aika kunnioitettavaa, että pienestä keräilyharrastuksesta on kasvanut noin valtava kokoelma vuosien saatossa. Isäntä kertoi, että suuri osa näyttelyn elefanteista on saatu lahjoituksina eivätkä he ole koskaan käyneet itse ulkomailla vaikka esineistöä löytyi aina Thaimaata myöden!
Tällä pikku retkellämne sain ilolla nauttia luonnon rauhasta ja kauniista kesästä maalaismaisemissa. Ihan ykkösjuttuja mun kesässä sanoisin! Willa Fantti taas pisti mut miettimään, miten hassua tämä keräilykulttuuri onkaan ja miten eri tavoin siihen voi suhtautua. En oikein tiedä keräilenkö itse varsinaisesti yhtään mitään ja usein pikemminkin ahdistun liiasta tavaranpaljoudesta, mutta toisaalta yritän jatkuvasti hakea uusia erilaisia elämyksiä sieluni sopukoihin eli keräilenkö sitten niitä? Keräiletkö sä jotain? Mitä ja miksi?
Mukavaa keskikesän juhlaa eli juhannusta juuri Sinulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti