sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Rentoutumista kaupungin sykkeessä



Viikonloppu tuli vietettyä keskellä Tampereen sydäntä, aivan ydinkeskustassa. Vuorokauteen mahtui haahuilua, rauhallisia ruokailu- ja kahvihetkiä, rentoumista ja shoppailua. Silloin kun itse viettää kiireetöntä aikaa, on myös mielenkiintoista kun ehtii enemmän kiinnittää huomiota ympäristöönsä. Kahvikupin äärellä ja vaatekaupan sovitusjonossa katselin ohikulkevia ihmisiä ja kuuntelin pieniä palasia erilaisista keskusteluista. Itse en kulje mitenkään muodin aallonharjalla, mutta ohikulkevia ihmisiä katsellessa tuntui myös kuin olisi ollut monipuolisessa muotinäytöksessä. Ihmispaljoudesta päätellen moni viettää nykyään vapaa-aikaa erilaisissa kauppakeskuksissa ja kahvilakulttuurikin Tampereella tuntui olevan vilkasta. Nykyään kun asuu itse noin puolta pienemmässä kaupungissa kuin Tampere, niin tuntuu että tämän kaupungin syke on aivan toista luokkaa. Hektisyys, melutaso ja ihmisvilinä Tampereella on paljon runsaampaa.

Yleensä rentoudun itse mieluummin metsäretkillä, liikkuessa tai jonkin hyvän lukemisen tai muun rauhallisen tekemisen äärellä. Vaihtelun vuoksi tällainen toisenlainen vklp oli kuitenkin oikein mukava ja rentouttava. Kerrankin tuli myös ostettua jotain ihan vain itselle ja ostohetkiin sai keskittyä ilman ylimääräisiä keskeytyksiä. 😉

Minkälainen on sun mieleinen vapaa viikonloppu, jos haluat rentoutua ja viettää kiireetöntä aikaa? 

Keskustan ja kauppakeskusten melumaailma sai vastapainokseen toki Hotelli Ilveksen kylpyosaston ja rauhaisan yön hotellihuoneessa upeilla kaupunkinäkymillä. Ilves oli muuten myös positiivinen yllätys, kaikesta päätellen hotellia on restauroitu vuosien saatossa ja tyyli oli upea. 

Kiitos jälleen rakas Tampere, nähdään pian uudestaan! 😍



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti