Nuuksio Classic trailmarathon

Moikka! Niinku varmaan monta kertaa oon jo kertonutkin, olin syyskuun 7.päivä Espoon Nuuksiossa polkujuoksumaratonilla. Blogin puolelle en ookaan vielä kirjoitellut fiiliksiä tapahtumasta, mutta tässä niitä nyt tulee.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että tapahtuma on todella hyvin järjestetty. Kisareitti oli merkattu selkeästi maastoon, joten eksymisen vaaraa ei ollut vaikka koko reitti kulkikin ihan pieniä polkuja pitkin. Toimitsijat niin tapahtumapaikalla kuin reitin varrellakin olivat kaikki tosi kannustavia ja kanssajuoksijat kuin yhtä porukkaa.

Me valmistauduttiin ystäväni kanssa h-hetkeen yöpymällä edellinen yö tapahtumapaikalla hotelli Nuuksiossa. Tää oli hyvä ratkaisu, niin sai rauhassa valmistella juoksurepun ja syödä sekä illallisen että aamiaisen nautiskellen. Kisapäivän päätteeksi käytiin vielä saunomassa ja uimassa hotellin allasosastolla, ennen kuin ajeltiin kotiin. Tai siis ystävä ajoi, itse en olis edes pystynyt sillä jalat oli niin kipeät.

Tästä päästäänkin siihen, että maraton oli tällä kertaa itselleni tosi rankka. En kyllä muuta odottanutkaan, sillä tiesin että kunto on huonompi kuin 6 vuotta sitten juostulla Kolin Vaarojen Maratonilla missä oltiin isommalla ystäväporukalla. Mulla oli jäänyt epähuomioon että tietysti varpaankynnet ois pitänyt leikata lyhyeksi ennen kisaa, joten jouduinkin jo aika alkumatkasta alkaen kärvistelemään vasemman jalan isovarpaan irronneen kynnen kanssa. Tuli potkaistua jalka johonkin juurakkoon tai kiveen just sopivasti. Jossain suunnilleen 26km kohdilla alkoi mulla myös askel selvästi jo painamaan. 28km kohdalla sanoin kaverilleni, että hän saa kyllä mennä menojaan mutta lopulta "irtiotto" tuli 33km kohdalta, jossa oli kolmas ja viimeinen huoltopiste. Tästä eteenpäin taitoin matkaa itsekseni. Toki ohi vilisi välillä muitakin juoksijoita ja myös ultramatkan taittajia, mutta enimmäkseen kuljin omissa ajatuksissani. Se oli kyllä samaan aikaan sekä tuskaista että ihanaa. Musta ei varmaan ikinä olis juoksemaan asfalttimaratonia,mutta metsässä kilometrit etenee jotenkin helpommin ja mutkan takana on aina uusia tuoksuja ja värejä sekä muuta ihmeteltävää. Nuuksion reitti kulki myös useamman lammen tai vesistön ympäröimänä.

Mä saavuin lopulta maaliin suunnilleen ajassa 7h52min. Mun tavoitehan oli saavuttaa maali aikarajan puitteissa, ja se oli hitaan ryhmän osalta 8h20min eli puolisen tuntia jäi pelivaraa. Hyvin meni siis siinä mielessä! Muistan kyllä jossain viimeisten kilometrien kohdilla miettineeni, että vauhti ei saa enää hidastua jotta ehdin maaliin mutta lopulta se maali vaan yhtäkkiä jo olikin siinä. 😊 Tällä reissulla juoksu ja kävely vaihtelivat mulla melko tasaiseen. Tai no oli juoksua varmaan hivenen enemmän, mutta Koliin verraten vähemmän. Kolin reissulla suhde oli juoksu 2/3 ja kävely 1/3. Täytyy myös sanoa, että vaikka Kolilla korkeuserot on suurempia, niin sielä polut on teknisesti helpompia ja tasaista hiekkapolkuakin on useita kilometrejä. Ja Kolilla tykkäsin enemmän myös siitä, että sielä oli erikseen retkisarja jossa suoritusaikaa oli enemmän. Nuuksiossa ei olisi mielestäni peruskuntoilija mitenkään voinut ehtiä maaliin pelkällä kävelyllä ja se varmasti nostaa tällaisten harrastelijoiden osallistumiskynnystä tapahtumaan ylipäätään. Kaikkiaan kuitenkin oon iloinen, että otin tämän haasteen, selvisin siitä ja olen siitä tosi ylpeä! 😊💪

Maratonin jälkeinen päivä oli jalkojen kokonaisvaltaisen säryn vuoksi tosi raskas mutta seuraava viikko jo kuitenkin sellainen, että kaipasin taas takaisin lenkkipolulle. Sanoin kuitenkin kaikille, että ihan maratonille en ehkä oo just heti taas lähdössä. 😅 On se vaan raskasta puuhaa. Ja toki palkitsevaa. Tässä nyt olen muutaman viikon seuraillut varpaan kynsien tilannetta, ja vaikka ne ovat mustuneet niin ilmeisesti saan pitää kynteni. 🙏 Mun omat juoksulenkit, kotitreenit ja puistotreenit on jatkuneet entiseen tai jopa vielä innostuneempaan malliin ja nyt voisin pikkuhiljaa alkaa miettimään jo seuraavaa juoksuhaastetta. Minä pystyn, osaan ja haluan. Niin se menee, kohti uusia haasteita! 😊👌

Innostun ja Onnistun

Mä oon viime päivinä paljon miettinyt, mistä asioista innostun just tällä hetkellä. Mikä inspiroi ja innostaa, mikä on jäänyt vähemmälle huomiolle. Viime keväänä eräs mun opeopiskelijakollega esitti opeksi kasvun näytteessään mielenkiintoisen ympyrän. Siinä sanat innostun ja onnistun kulkivat vuoron perään niin kauan kunnes haluttu tavoite saavutetaan. Näissä kahdessa sanassa siis kirjaimet I ja O kiertävät tuota ympyrää. Minusta tämä on mielenkiintoinen ajatus ja nyt päätinkin listata teille 3 asiaa joista itse innostun ja haluan onnistua tällä hetkellä. 

1. Koti- ja puistotreenit: 

Nyt noin puolentoista vuoden ajan olen tehnyt säännöllisesti kotitreenejä, lenkkeillyt ja treenannut puistossa. Olen treenaamisesta innostunut ja on mahtavaa, että olen onnistunut tekemään treenaamisesta säännöllistä. Tässä olen hyödyntänyt ohjaamiani puistotreenejä, jolloin treeni tulee tehtyä kun siitä on sovittu ja lisäksi treenien kuvaaminen facebookiin ja instagramiin on toiminut hyvänä motivaatiokeinona itselleni niissä hetkissä kun ei aina huvittaisi. Viime lauantaina juostu polkujuoksumaraton toimi myös hyvänä muistuttajana siitä, että treenille täytyy löytyä aikaa jotta maratonin jaksaa vetää maaliin. 

2. Syksy ja uusi arki:

Töiden aloitus, lasten päiväkodin aloittaminen ja sitä myöden uusi arki tuli meille sopivaan aikaan. Keväällä aloin työelämää enemmän jo miettimään ja suuntasin katseet syksyyn. Kesän toivoin vielä saavani viettää lähes aikataulutonta elämää lasteni kanssa, ja tämä onnistuikin hyvin ja olen siitä sekä muutoinkin kuluneista kahdesta vuodesta kotona niin kiitollinen. Kevään tuumailuiden jälkeen yksi asia johti toiseen ja nyt olen tosiaan aloittanut työt toivomassani työpaikassa fysioterapeuttina. Olen ihmisenä uusia haasteita kaipaava ja pidän itseni sekä osaamiseni kehittämisestä. Niimpä on hienoa, että sain opinnot purkkiin ja nyt jälleen kohti uusia haasteita. Syksy tuo tullessaan myös physiopilates opinnot, joista olen erityisen innostunut sillä olen noista opinnoista haaveillut jo vuosikausia. 

3. Pimenevät illat:

Vaikka hetki sitten vielä tuntui, etten ollut valmis hylkäämään kesää niin nyt syksyn pimenevät illat, kynttilät ja kotoilu on ollut jotenkin todella ihanaa. Kotiruokien valmistaminenkin on kesän piknik-ja lounasretkien sekä grillailuiden jälkeen ollut jotenkin tosi mukavaa. Ollaan isomman tytön kanssa pelattu paljon lautapelejä ja itse olen kuunnellut äänikirjoja. Vaikka uuden arjen aloitus jännitti, niin olen saanut todeta, että syksy on alkanut hyvin ja arki on tasapainoista vaikka aikatauluttamista onkin enemmän kuin aikaisemmin. Pimenevien iltojen aikana olen tuumaillut, että voisin jälleen tänä syksynä käynnistää marraskuun liikunta-ja hyvinvointihaasteen. Marraskuu on mielestäni vuoden ehkä inhottavin kuukausi, mutta viime vuonna se meni oikein mukavasti kun tsempattiin toisiamme pitämäni haasteen tiimoilta niin liikunnan, ruuanlaiton kuin hyvinvoivan mielen juttujenkin avulla. Olisi mukavaa onnistua pitämään tämä alkusyksyn hyvä fiilis yllä koko syksyn ajan ja siksipä siis tästä haasteesta tulee tietoa lisää myöhemmin! 

Mitkä on sua innostavat jutut tällä hetkellä? Ootko samaa mieltä, että kun jostakin innostuu, niin siinä usein myös onnistuu? Tai vaikka välillä epäonnistuisikin tai ei niin innostaisi, niin se uusi innostumisen vaihe taas tulee sitten uudestaan?  

Hei hyvää alkavaa viikonloppua Sulle! 😊

Kreikka Zakynthos

Aurinkoinen Kreikka näytti taas parastaan. Olimme ystäväperheen kanssa viikon lomamatkalla 20.-27.8.2019 Kreikan Zakynthoksen saarella merenrantahotellissa. Hotelli oli nimeltään Tsilivi Beach Hotel ja kuului Apollomatkojen Apollo Mondo Family Resort -hotelleihin. Viikko All Inclusivessa lapsiystävällisessä hotellissa on itselleni ihan parasta lomailua tässä elämäntilanteessa. Kreikassa lapset huomioidaan aina hyvin, paikallisissa ravintoloissakin löytyy usein leikkipaikka ja kaikki aina hymyilevät ja leikittävät lapsia mielellään. Hotellissammekin oli pieni lapsia viihdyttävä leikkipaikka ja lasten minidisko. Tarjolla olisi ollut myös lastenkerhoa ja uimakouluja. On mukava matkustaa, kun tietää että kohde on lapsille sopiva ja kun lapset viihtyy, niin silloinhan sitä nauttii lomasta itsekin. 😘

Hotellissa majoituimme ystäväperheen kanssa vierekkäisiin kahden hengen huoneisiin, joissa lapsille oli lisävuode (sohvasta) ja matkasänky. Meillä oli maaterassit suoraan altaan vieressä ja osittaisella merinäkymällä. Huoneet olivat siistit ja hotelli tosiaan täytti lupauksensa siitä, että se vaikutti remontoidulta. Hotellin rakennusvuosi taisi olla alkujaan 1980. Meillä oli tosiaan tuo all incl, joka itselläni vastasi ihan hyvin odotuksia, mutta taisi matkaseurueessamme jonkin verran jakaa mielipiteitä. Tarjontaa oli paljon, itse söin paljon hedelmiä ja salaattia sekä fetajuustoa ja jälkkäribuffan antimia. Snäcksibaarista suosikiksi nousi juustopizza ja pita gyros pork. Oli helppoa kun jäätelöä ja juotavaa oli tarjolla koko ajan. Ehkä parhain juttu hotellissa oli kuitenkin runsas aktiviteettitarjonta ja hyvä allasalue.

Osallistuin itse kolmena aamuna aamujoogaan, joka pidettiin meren rannalla kattoterassilla. Loppurentoutuksessa oli aivan ihana kuunnella aitoa aaltojen kohinaa. En edes pidä itseäni erityisen joogaihmisenä, mutta lomalla se tuntui sopivalta aamun avaukselta ennen yhteistä aamupalaa. Lisäksi kävimme dancetunnilla ja osallistuttiin lähes päivittäin altaalla allasjumppiin. Tarjolla olisi ollut myös hevimpää liikuntatuntia, mm. HIIT- ja circuit- treeniä.

Hotelli sijaitsi tosiaan rannalla ja siitä oli muutama sata metriä kävelymatkaa Tsilivin keskustaan. Edelliseen lomamatkaamme (Kosilla Kosin kaupunki) verraten shoppailutarjonta oli pienempää, mutta turistikauppoja ja ravintoloita löytyi kyllä yllinkyllin ja tämä täyttikin hyvin tarpeemme tällä matkalla. Kävimme viikon aikana parina iltana kaupungilla syömässä ja pelaamassa dino golfissa minigolfia. Kreikkalainen elämänmeno on hauskaa seurattavaa.

Enimmäkseen viikko kului altaan reunalla tai altaassa. Muutaman kerran tuli pulahdettua myös meressä. Lisäksi teimme myös meriretken "Keri Kaiki", jossa näimme kilpikonnia, kristallin kirkasta vettä silmän kantamattomiin ja luolia. Meriretkellä oli 2 taukoa, jossa hyppäsimme veneestä uimaan ja snorklaamaan. Se oli kivaa vaihtelua muutoin helpolle oleilulle altaalla. Iltaisin lasten käytyä nukkumaan pelasimme aikuisten kesken Unoa terassilla. Saatettiin tyhjentää jokunen viinipullokin. 😊

Kaikkiaan loma oli hyvin onnistunut. Pienten lasten kanssa on aina jonkilaista säätöä, mutta on ihana ottaa täydellinen irtiotto kotirutiineista ja vain nauttia lasten ja perheen seurasta. Hotellilla oli paljon lapsiperheitä ja niin lapsille kuin meille aikuisillekin oli koko ajan seuraa tarjolla, saimme myös uusia tuttavia. Taisimme tuoda tullessamme auringon myös takaisin Suomeen, sillä täälähän on voinut jälleen nauttia iltapäiväkahveista terassilla. Tällä aurinkolatauksella jaksaa toivottavasti pitkälle syksyyn ja uuden arjen opettelun pariin. Uusi arki onkin alkanut rytinällä heti tällä viikolla. Palaillaan sen tiimoilta myöhemmin.

Loppuun vielä kuvasatoa matkalta! Rentoon lomailuun voin suositella valitsemaamme hotellia ja Zakynthoksen saarta. Nyt alkaakin sitten pohdinta seuraavan kohteen valinnasta joskus tulevaisuudessa. 😁☀️ Heippa 😚

Mukavaa loppuviikkoa just Sulle! 

Aamupäivä Linnaistensuolla

Hyvää sunnuntaita

Palailin juuri aamupäiväretkeltämme takaisin kotiin tyttöjen kanssa. Vierailimme ensimmäistä kertaa Linnaistensuolla Lahdessa. Luontopolku ja luonnonsuojelualue sijaitsee vain noin 10min ajomatkan päässä kotoamme ja paikka oli juuri sopiva kohde meille, kun halusimme lähteä eväsretkelle luonnonhelmaan ja pitkospuille. Otettiin myös pieni rasia mukaan, josko suolta löytyisi jotain kotiinviemisiä. Ja löytyihän niitä, nimittäin juolukkaa. Se taitaa olla mustikan sukulainen, ainakin hyvin samankaltainen sekä -makuinen marja on kyseessä.

Pitkospuita kulkeva luontopolku on noin 1,5km mittainen. Me emme kävelleet reittiä aivan päästä päähän, sillä vauhtimme oli aika hidas ja olin yksin tyttöjen kanssa. Aikaa suolla vietimme kuitenkin noin 3 tuntia(!) ja täytyy sanoa että sielu on taas täytetty luonnon rauhallisuudella, kauneudella ja pienillä luonnonäänillä. Aamupäivästä saimme olla melko rauhassakin, mutta iltapäivän lähestyessä ja pilvien siirryttyä syrjään alkoi paluumatkallamme ihmisiä saapumaan enemmän paikalle. Me ehdittiin ihmetellä myös kaikkia pieniä ötököitä ja tietenkin nauttia asiaan kuuluvat eväät pienellä taukopaikalla.

Linnaistensuo on ollut mun "must see" -listalla jo vuosia, joten on kivaa että saatiin vihdoin aikaiseksi. Lapakistossahan (toinen luonnonsuojelualue Lahdessa) ollaan retkeilty useita kertoja, vaikka se on itseasiassa paljon kauempana meidän kotoa. Nautin suunnattomasti luonnossa liikkumisesta, se on itselleni yksi parhaita rentoumiskeinoja ja pään nollauspaikkoja, sillä en oikein osaa esimerkiksi kotona istahtaa sohvalle löhöämään vaan huomaan jo 15 minuutin päästä tekeväni jotain ihan muuta. Näin onnistuneen retkipäivän jälkeen uskallan myös olla toiveikas, että voisimme lähteä Repovedelle tekemään päiväretken. Jos sulla on antaa siihen jotakin suosituksia tai vinkkejä, niin kuulen niitä mielelläni. Löytyisikö sieltä vaikka noin 5km mittaista reittiä minkä selviäisi lasten kanssa? Suunnitelmissa ei toistaiseksi ole yöpyä, mutta grillailu nuotiopaikalla ja jokin riippusilta olisi kiva kokea. ☺

Tänään suolla tallustellessa ilmassa oli mielestäni ensimmäistä kertaa kunnolla syksyn tuntua. Hämmästyin, sillä nythän eletään vasta elokuun alkua ja meillä on kesäloma vielä edessä! Tuulenvire, ilmassa kieppuvat lehdet, menneen kesän haikeus ja ajatukset edessäpäin muistuttelevat kuitenkin jo pian loppuvasta kotiäitiajastani. Tällaiset rennot retket haluan painaa muistiini yksinä parhaimmista jutuista, mitä lasten kanssa olen menneen kahden kotiäitivuoden aikana saanut kokea. Ja olen onnellinen, että aloitan työt vasta osa-aikaisesti, joten saan edelleen viikoittain nauttia myös näistä omista hyvänmielen jutuistamme omien rakkaideni kanssa. ❤

Ps. Olethan huomannut, että päivittelen blogin aihepiirien juttuja Facebookissa ja nykyisin eniten Instagramissa @hyvinvointihaaveita.

Missä mennään maraton -tavoitteen kanssa?

Tänään on enää hieman reilu kuukausi aikaa siihen, kun starttaan ystäväni kanssa polkujuoksumaratonille Nuuksiossa. Päätimme tavoitteen jo alkuvuodesta, joten mitenkään yllätyksenä tämä pian lähestyvä ajankohta ei tule. Mutta, harmittelen jo nyt kuinka vähän sellaisia pidempiä juoksulenkkejä olen ehtinyt tehdä alle ja tämä saattaa kostautua sitten syyskuussa. Viime viikolla Hyvinvointihaaveiden instagramin stooryssa jo juttelinkin, että nyt pitäisi vielä pidentää lenkkien pituutta ja sitten tietysti keventää ennen hoohetkeä. Toivoisin että ehdin tehdä tällaisia vähintään 10km lenkkejä vielä 4. Ennen maratonia meidän perhe viettää vielä yhteistä kesälomaakin (on sitä jo odotettukin!), joka helposti sotkee koko kuvion mutta pidetään peukkuja. :)

Siitä olen onnellinen, että keväällä sain pitämäni KOTI-treenihaasteen ajan tehtyä aktiivisesti kävely- ja pyörälenkkejä pienemmän tyttömme kanssa ja sittemmin olen kuitenkin viime vuoteen nähden runsaasti päässyt myös juoksentelemaan. Nyt läpi koko kesän olen yleensä 2 kertaa viikossa saanut treenattua lihaskuntoa, nämä pääosin oman kehon painolla. Ihmisen on hyvä tehdä sitä mistä on innostunut! Olen iloinen, että kotitreenailu innostaa minua, sillä se on helppoa, nopeaa ja täysin ilmaista. Toivottavasti olen touhuillani saanut myös teidät sielä ruudun toisella puolella innostumaan.

Kroppa alkaa pikkuhiljaa tuntua jälleen omalta ja lapsetkin antavat jo melko hyvin nukkua öisin. Kesä on ollut kivaa aikaa, kun valoa on riittänyt ja iltaisin olen ihmetellyt ajankulua terassilla välillä sortseissa ja toisinaan vilttiin kääriytyneenä (Suomen kesä hehheh). Energiaa on tuntunut olevan jokseenkin enemmän ja päivät ovat olleet touhua täynnä. Kun opiskelutkin tulivat keväällä päätökseensä, niin ei tietokonetta ole tullut aukaistua ja blogin kirjoitustahtikin on siten tipahtanut. Toisaalta helppouden vuoksi olen Instagramiin jaksanut päivittää paljonkin sisältöä. Minähän olen aina sekä valokuvannut että videoinut paljon, mutta nyt sitten alkanut jakamaan sisältöä teille seuraajillekin enemmän. Suurin osa kännykkäkuvien ja videoiden sisällöstä jää silti edelleen kotialbumieni arkistoon.

Siitä maratonista vielä. Tavoitteeni on saapua maaliin aikarajan puitteissa eli en lähde tapahtumaan kilpailemaan muita vastaan. Matkalla minulla on selässä juomareppu eväineen ja kännykällä ajattelin kuvailla maisemia talteen fiiliksen mukaan, eli verenmaku suussa ei mennä. Pyrin juoksemaan suurimman osan matkasta, mutta voin hyvin myös kävellä jos siltä tuntuu. On ihanaa haastaa itseään ja päästä päiväksi liikkumaan luonnonpuiston maisemiin. Uskon, että maratonviikonlopusta tulee sellainen hyvän fiiliksen lapsivapaa viikonloppu, joka on juuri minun näköiseni. Toivotaan, että kelit suosivat. :)

Onko siellä muita Nuuksioon lähtijöitä? Millä tavoitteilla?

Mikä on sun vahvuus?

Moikka!

Mennyt opiskeluvuosi oli mulle monella tapaa merkityksellinen ja vuoden aikana kirjoitettu oppimispäiväkirja oli mulle aina mieluinen etätehtävä. Oon oikeastaan nyt vielä kesälläkin prosessoinu mennyttä opiskeluvuotta ja suunnitellu tulevia. Oon aina ollut sellainen päiväkirjatyyppi, ja tykkään edelleenkin ihan paperikalenteriin kirjoitella ranskalaisilla viivoilla päivän touhut ja jotain ajatuksia ylös. Osaakohan kukaan enää samaistua tähän? Tätä postausta oon yli kuukauden pitänyt luonnoksissa ja miettinyt, mutta nyt painetaan enteriä. Siispä asiaan.

Pohdiskeleva luonteeni näkyy monessa mun tekemisessäni ja mulle ei useinkaan ole helppoa tehdä päätöksiä, koska mietin niitä aina niin monelta eri kannalta, että sen jälkeen on usein vaikea valita mihin ryhtyä tai mikä olisi paras vaihtoehto tms. Väitän, että tunnen itseni ja omat toimintatapani aika hyvin niin hyvässä kuin pahassakin. Se, mikä mulle on kuitenkin aikaisemmin ollut tosi tosi vaikeaa, niin on itsensä kehuminen, kehujen vastaanotto tai ylipäätään sen julkituominen missä mä olen erityisen hyvä tai osaava. Tavallaan olen saattanut vaikuttaa jopa siltä, etten olisi mielestäni hyvä oikein missään, vaikkei asia suinkaan näin ole. Ajattelen kyllä edelleen, että osaaminen näkyy ulospäin eikä mulla ole tarvetta kehuskella itseäni, mutta on silti tilanteita, joissa asiat täytyy tuoda julki, kuten esimerkiksi työhaastattelut. Niimpä olen tietoisesti alkanut pohtimaan vahvuuksiani ja myös tuomaan niitä rohkeammin esiin.

Kävin tänä keväänä yhdessä työhaastattelussa ja vaikka jo hieman etukäteen uumoilin, että se paikka ei ollut täysin mua varten enkä sittemmin tullut valituksikaan, niin mulle jäi haastattelusta todella hyvä fiilis siitä, että sain kerrankin sanottua olevani aidosti ja oikeasti se hyvä tyyppi ja osasin rohkeasti kertoa mun vahvuudet haettavaan työhön - en vähätellen enkä liioitellusti vaan ihan rehellisesti. Sain kehuja ja kiitosta myös haastattelijoilta ja olisin varmasti sopinut porukkaan mainiosti. Lopulliseen valintaan vaikutti pystymättömyyteni sitoutua iltatyöskentelyyn. Moikattiin kuitenkin iloisesti, ja eihän sitä tiedä vaikka joskus tai vaikka vasta 10 vuoden päästä törmäisimme jossain työkuvioissa uudestaan.

Mutta niin, mikä sitten on se mun vahvuus? Esimerkiksi valmistuttuani aikanaan liikuntaneuvojaksi ja myöhemmin fysioterapeutiksi, en osannut niin tarkasti ajatella että mitä juuri minä osaan parhaiten vaan ajattelin että kaikilla saman koulutuksen käyneillä on sama perusosaaminen. Se tietysti pitänee paikkansa, mutta tottahan jokainen matkan varrella silti erikoistuu johonkin joko tarkoituksella tai huomaamattaan. Mä olen huomannut, että oon pitkälti tehnyt palkkatyötä niin eri ikäisten naisten kuin ikäihmisten liikuttamisessa. Nuoruusvuosina toki ohjasin myös paljon lasten liikuntaa/urheilu- ja uimakoulujakin. Kuitenkin tietyllä tapaa sellainen terveysliikuntaosaaminen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiat ovat olleet lähellä sydäntäni riippumatta siitä minkäikäisten asiakkaiden kanssa olen tehnyt töitä. Terveysliikunta- ja terveys- sekä -kasvatustiede ja psykologia ovat kiinnostaneet minua kyllä pienestä pitäen, joten eipä tuo ole ihme, että minkälaisella työrintamalla olen pyörinyt. Nähdäkseni olen oppinut ja osannut tai ainakin yrittänyt aina ohjata ihmistä henkilökohtaisesti hänen elämäntilaanteensa ja asiansa huomioiden ja tästä huomaavaisuudesta olen paljon kiitosta saanutkin. Inhimillisyys, sydämellisyys ja aito kohtaaminen ovat tuntuneet minulle merkityksekkäiltä, jotta nautin työstä tai ihmisten kohtaamisista ylipäätään. Kyky nähdä ja tehdä hyvää ei ole itsestäänselvyys, vaan se on yksi mun vahvuuteni. Mun herkkyys onkin vahvuutta, kun sitä uskallan näyttää ja käyttää. Näiden lisäksi toisinaan tarvitaan myös rohkeutta sanoa asioita ääneen. Tänä keväänä mä olin rohkea, ja long story short,

mutta kesäkuussa sain puhelun jonka myötä aloittelen syksyllä toivomassani työpaikassa! :)

Siinäpä näitä mun vahvuuksia ainakin tän hetkisissä ajatuksissa. Mua kiinnostaisi kuulla, mikä sun vahvuutesi on?

Täydellinen rauha

Kirjoittelin eilen jo lyhyesti instagramin puolelle siitä, kuinka pääsin viime viikolla kunnolla itse uimaan pitkästä aikaa. Ehdin ja jaksoin uida yhden kilometrin ja siihen meni aikaa hieman alle puoli tuntia. Se puolituntinen oli pitkään aikaan parasta omaa aikaa, mitä olen saanut viettää. Miksikö? No siksi, että altaassa yksin uidessa on täydellinen rauha. Uidessa esimerkiksi puhelinta ei voi pitää mukana eikä uidessa voi jutella kenenkään muun kuin omien ajatustensa kanssa. Ihanaa ja virkistävää. Ja niin tarpeellista aina aika-ajoin.

Uidessa pisarat kasvoille roiskuen, veto, potku ja liuku seurasivat toisiaan. Totesin, että uinti on mun hyvän fiiliksen laji ja täydellistä aikaa oman itsensä kanssa. Kukaan ei siinä hetkessä häiritse tai tarvitse minua eikä minun tarvitse keskittyä muihin kuin itseeni. Toisaalta, uinti on hyvä keskittymislaji itselleni myös siksi, että teen helposti usein montaa asiaa yhtä aikaa mutta altaassa tämä ei ole mahdollista. Siitä kun olen tätä edeltävän kerran päässyt itse kunnolla uimaan, on kuitenkin niin kauan aikaa etten edes muista.

Lapsuudessani harrastin uintia harrastustasolla useita vuosia ja esikoisen raskausaikanakin uin ihan viime metreille asti 1-2 kertaa viikossa. Jossain vaiheessa osallistuin vuosittain myös minitriathlontapahtumiin, jossa uinti siis on yhtenä lajina. Sitten se jäi ja viime vuosina on aikaa tullut vietettyä lähinnä lastenaltaan puolella temmeltäen. Mutta uinti on edelleen ihanaa ja se on samalla tehokasta mutta lempeää liikuntaa keholle. Kunnon löylyt saunassa uinnin perään sekä kylmä pillimehu(!) kruunaavat fiiliksen. Nyt ajattelen, että voi kumpa saisin tästä itselleni taas hieman säännnöllisemmän harrastuksen. Tehokkaana ajankäyttäjänä on uintireissuissa sekin plussapuoli, että peseytyminen ja saunominen hoituu samalla reissulla eikä kotona tarvitse treenin jälkeen enää käyttää aikaa tähän. Olen onnellinen, että meidän perheessä kaikki pitävät uimisesta ja tavalla tai toisella se pysyy arjessamme mukana koko ajan.

Uimataito on myös tärkeä kansalaistaito ja siksi sen harjoitteluun ja oppimiseen sekä jo opitun taidon ylläpitoon haluan myös jokaista kannustaa. Ja altaassa tai järvessähän voi toki myös jumpata tai vesijuosta, mikäli perinteinen uinti ei itselle täysin kolahda.

Mikä on sun rentoutumislaji? Missä mieli lepää ja voit keskittyä rauhassa? Osaatko ylipäätään keskittyä vain yhteen asiaan täysillä? Tykkäätkö sä uida? IG:n puolella te jo vastaillittekin, että ihanasi teitä on siellä muitakin, joille uinti on rakas laji. Se on parasta. Jakakaa muuten omat uintitreenivinkkinne meille kaikille inspiraatioksi.