Viime aikoina oon tosi paljon saanut somesta lukea erilaisia tarinoita ja muisteloita kuluneesta vuosikymmenestä. Miehenkin kanssa ollaan kotona juteltu, että ilmeisesti iästä johtuen, voin täysin yhtyä ajatukseen siitä, että mennyt vuosikymmen on ollut ihan todella tapahtumarikas. Välttämättä näin tapahtumarikasta ja samalla tavalla merkityksellistä vuosikymmentä ei tule toista kertaa enää.
2010 tammikuussa olin juuri valmistunut liikuntaneuvojaksi ja pt:ksi. Otin rohkean askeleen ja muutin mieheni perässä Lahteen. Aika pian tuon jälkeen kihlauduimme. Muutama vuosi siinä sitten vierähti "odotellessa" naimisiinmenoa, joka tapahtui meillä syksyllä 2015. Ennen sitä ehdittiin molemmat valmistua ammattikorkeakoulusta ja ostaa ensiasunto ihanasta luhtitalosta ja pienellä omalla pihalla. Saimme myös esikoisemme ja meistä tuli perhe.
Vuosina 2010-2014 tein töitä enimmäkseen liikunnanohjauksen parissa useissa eri paikoissa. Ryhmäliikuntaa, vapaa-ajan ohjauksia ja yksilöasiakkaita. Näin jälkikäteen ajateltuna elämässä oli noina vuosina aivan liikaa töitä ja vielä opiskelutkin siinä rinnalla. Jotenkin sitä nuorena jaksoi ja aikana ennen lapsia pystyi tietystä jäljelle jäävän vapaa-ajan rentoutumaan ihan eri tavalla. Kiitollinen olen noistakin vuosista, vaikka vauhti olikin melkoisen kova.
2015 oli merkityksellistä aikaa naimisiinmenon lisäksi myös siinä mielessä, että aloimme tehdä päätöstä sen suhteen, että jäämme Lahteen asumaan pidemmäksikin aikaa. En sano pysyvästi, koska ikinä ei tiedä mitä elämä tuo, mutta täällä nyt kuitenkin hyvillä mielin eletään ja viihdytään. Tein töitä fysioterapeuttina, toivoimme perheenlisäystä ja ostimme omakotitalon vuonna 2016.
Kotiäidiksi jäin kuopuksen synnyttyä alkusyksystä 2017. Breikki oravanpyörästä ja kiitollisuus vauvasta ja elämästä tukivat päätöstäni viettää aikaa kotona lasten kanssa ja irti työelämästä vähintään 2 vuotta. Vaikka huoli taloudellisesta pärjäämisestä oli ajoittain kovakin, sain haaveni toteutettua ja opimme pärjäämään pienelläkin rahalla silti jäämättä mistään tarvittavasta paitsi. Kotiäitiyden rinnalla opiskelin itselleni kolmannen tutkintoni, valmistuen ammatilliseksi opettajaksi 2019 kesäkuussa.
Menneen vuosikymmenen aikana minusta on siis tullut vaimo, äiti ja asuntovelallinen. Lisäksi valmistuin fysioterapeutiksi, opeksi ja pilatesohjaajaksi. Vuosikymmenen aikana olen saanut 3 mahtavaa kummilasta; 2 poikaa ja yhden tytön. Minusta tuli myös täti veljeni kolmelle vauhtiveijarille. Olen tehnyt monenlaista työtä ja viettänyt myös aikaa kotiäitinä. Olen saanut kasvaa ja kehittyä, vahvistua ja rohkaistua. Aikuistua.
Menneinä vuosina olen osallistunut monenlaisiin urheilu- ja liikuntatapahtumiin. Vuosikymmenen alkupuolella juoksin useita puolimaratoneja ja osallistuin minitriathlonkisoihin. 2013 tarvoin ystävien kanssa ensimmäisen maratonini ja " heti perään" 2019 sitten elämäni toisen sellaisen. Liikunnan osalta vuosiin on mahtunut paljon erityisesti ryhmäliikuntaa, ulkoilua sekä juoksemista. Matka entisestä kilpaurheilijasta nykyiseksi terveysliikkujaksi on ollut mahtava.
Muutaman kerran vuosikymmenen aikana ollaan oltu myös ikävemmissä tilanteissa. Kahdesti ollaan jouduttu etsimään uusi katto pään päälle pikavauhdilla. Ensimmäisellä kertaa vuonna 2012, kun kerrostalossa asuessamme yläkerran asukkaan suihkuttelun aiheuttamana vedet tulivat läpi meidän yksiön katosta ja koko asunto lähti kuivatukseen. Toinen kerta oli vuonna 2016, kun asuntoa vaihtaessa väliaikaiseksi suunnitellun vuokra-asunnon kuviot muuttuivatkin äkillisesti. Lisäksi minun on pakko nostaa tähän vuonna 2015 koettu alkuraskauden keskenmeno ja 2016 rajuksi kokemani henkinen työpaikkakiusaamiseni. Muutama läheinenkin on siirtynyt tuonpuoleiseen menneiden vuosien aikana. Kaikkein raskaimpana olen kuitenkin kokenut onnettomuuden, joka esikoisellemme kävi puistossa keinuessa. Sitä tuskan määrää, mikä tulee tilanteesta, jossa hetken luulet menettäväsi oman lapsesi tai että hän vähintääkin halvaantuu ja hänen elämä menee silmissäsi sekunneissa filminauhaa aivan kuten elokuvissa - on todella vaikea kuvata sanoiksi.
Kaikesta on kuitenkin selvitty, vaikka aina ei ole helppoa ollutkaan. Aika parantaa haavat, mutta myös terapiaa on tarvittu. Elämää oppii arvostamaan koettujen kokemuksien kautta ihan eri tavalla ja asioita ei pidä itsestäänselvyytenä.
Hyvinä nostoina haluan lopuksi muistella sitä, vuosikymmenen aikana ollaan saatu matkustaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Olen tutustunut aivan mahtaviin uusiin ihmisiin, joista monia saan kutsua ystävikseni. Monet ystävätkin ovat saaneet lapsia ja useita häitäkin on juhlittu. Mieheni kanssa ollaan selvitty monenlaisista jutuista ja saatu kaksi ihanaa tyttöä. Kokemukset ja se, että on opittu elämään Lahdessa oman perheen kesken, hitsaa meitä hyvin yhteen. Välillä esimerkiksi öisin lasten vuoksi valvoessa tuntuu, että aika matelee, mutta näin katsoessa elämää taaksepäin 10 vuoden ajalta, tuntuu että aika senkuin juoksee eteenpäin. Elämässä kaikki on oikeasti tosi hyvin. Olen onnekas. Tästä on hyvä jatkaa. Mitä ikinä tuleva vuosikymmen minulle suokaan, olen sitä vastassa avoimin ja rohkein mielin. Jalat maassa, kuten ennenkin. Luottavaisena. Kiitollisena. Antaa palaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti