Opettaja

Minä tein sen!

Viikko sitten sain virallisen todistuksen käteeni ja valmistuin Hämeen Ammattikorkeakoulusta ammatilliseksi opettajaksi (AmO). Fiilis on samaan aikaan huikea ja haikea. Yksi aikakausi päättyy, uusi on alkamassa. Blogitekstin ohessa olevat kuvat ovat valmistujaisviikonlopulta, kun ensin matkasimme Hämeenlinnaan valmistujaisjuhlaan yhdessä muutaman opiskelukaverini kanssa ja myöhemmin viikonlopulta, kun kahvittelimme vanhempieni luona tätä täyttynyttä unelmaani. Kursivoidut lainaukset ovat siskoltani ja vanhemmiltani saaduista onnittelukorteista. 

Täyttynyt unelma

ja usko huomiseen

antavat pohjan pelottomuudelle, 

jonka varaan on helppo astua

askel kerrallaan

kohti uusia aikoja. 

Opettajaksi kasvu

Tämä kirjoitus pohjautuu omiin ajatuksiini matkastani ammatilliseksi opettajaksi ja on tehty alunperin opiskelujeni viimeiselle lähipäivälle, jolloin annoimme kukin vuorollamme opettajaksi kasvun näytteen. Tämän jälkeen olen hieman muokannut tekstiä, jotta se sopii paremmin tänne blogin puolelle. Tekstissä on nostettu asioita oppimispäiväkirjastani sekä tulevaisuuden kirjeestäni, jonka kirjoitin opintojen ensimmäisenä lähipäivänä ja lopussa lainaan lapsenmielisesti esikoiseni kerhon kevätjuhlassa lausuttua lorua, sillä se kuvastaa mennyttä opiskelun ja kotiäitiyden tiimellyksessä vietettyä vuottani ja on myös hyvä ohje tulevaisuuteen.

Olen lapsuudesta saakka ollut sporttityttö henkeen ja vereen. Yleisurheilun aloitin aikanaan esikouluiässä ja myöhemmin lajeiksi valikoituivat aitajuoksu ja pituushyppy. Ilmeisesti erilaisten esteiden yli hyppiminen ja loikat tuntemattomaan ovat siten aina kiehtoneet minua. Harrastuksen myötä aloitin ohjaamaan lasten urheilukouluja 13-vuotiaana ja koin siinä onnistumisen elämyksiä alusta alkaen. Itse kilpaurheilin 20-vuotiaaksi asti (vuoteen 2008). Yläasteelta olin jatkanut lukioon (2004-2007), koska lapsuudesta asti olin haaveillut liikunnanopettajan urasta ja koin lukion antavan paremmat mahdollisuudet jatkoa ajatellen. Lukiossa huomasin, kuinka psykologia ja terveystietokin kiehtoivat minua. Valmistuttuani ylioppilaaksi Tampereen ilmaisutaidon lukiosta (2007), en hartaasta toiveestani huolimatta kuitenkaan päässyt sisään Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen. Matkani jatkuikin sitten Tampereella Varalan Urheiluopistoon ensin 4kk:n liikunnanohjauksen peruskurssille (syksy 2007). Tämä kurssi oli itselleni käänteentekevä ja ymmärsin, että haluankin jatkaa liikunta-alan opintoihin vapaa-aikapuolelle liikuntaneuvojaksi. Kävin sitten 2-vuotiset opinnot ja aloin jo opintojen aikana myös tekemään alan töitä vapaa-ajan liikunnanohjauksen parissa. Urheiluopistoaikoina opiskelimme yhdessä liikuntaneuvojaryhmämme kanssa kasvatustieteen perusopinnot Tampereen kesäyliopistossa(2008) ja aloin pohtimaan uraa ammatillisena opettajana joskus tulevaisuudessa. Hassua, että löysin näistä mietteistäni myös merkintöjä selatessani silloisia kasvatustieteen opintomateriaalejani viime keväänä tultuani valituksi HAMKin ammatilliseen opekoulutukseen.

Valmistuttuani liikuntaneuvojaksi (2009) otin mieheni perässä hypyn tuntemattomaan ja pakkasin kimpsut ja kampsut kohti Lahtea. Siirrettyäni hetken aikaa fysioterapiaopintojen aloitusta, päätin tarttua jälleen uuteen haasteeseen (syksyllä 2010). Ajattelin lähtökohtaisesti vain hakevani lisää oppia ja osaamista puhtaasti liikunta-alalle, "ei minusta koskaan fysioterapeuttia kuitenkaan tulisi, ainakaan sairaalamaailmaan". Vaan kuinkas kävikään, tehtyäni 6 vuotta liikunta-alan sekatyöläisenä töitä lähes täysipäiväisesti ja opiskelemalla siinä ohessa ammattikorkeakouluopinnot (fysioterapeutti 2013), löysin itseni töistä sairaalan kuntoutusosastolta ja huomasin nauttivani siitäkin työstä valtavasti. Tänä päivänä olen erittäin iloinen siitä, että päätin opiskella fysioterapeutiksi.

Olen kiitollinen siitä, että olen urapolullani jo tähän mennessä ehtinyt tehdä työtä niin julkisella kuin yksityisellä puolella ja kolmannen sektorin toiminnassa. Tahti on kuitenkin ajoittain ollut niin kova, että molemmat äitiyslomani ja hoitovapaa-ajat ovat tuoneet tarpeelliset pysähdykset työelämästä. Lasten myötä olen myös oppinut entistä paremmin priorisoimaan ja olemaan riittävän hyvä, itse itselle asetetuista korkeista vaatimuksistani huolimatta. Samalla oma ammatillinen identiteetti ja itsetunto ovat vahvistuneet ja usko omaan tekemiseen on kasvanut. Menneiden opeopintojeni aikana koen kehittyneeni siinä, että luotan ja uskon omaan tekemiseeni ja uskallan rohkeammin myös tuoda hyvällä tavalla esiin omaa osaamistani. Amo-opintojeni Somenoviisi -tehtävien myötä uskaltauduin itsekriittisyydestäni huolimatta myös vihdoin perustaa blogin vaikka se ei ole täydellinen eikä valmis, mutta enhän minäkään ole – eikä se haittaa mitään.

Opeopinnoissani käytetty köydenpunojan pedagogiikan mukainen opintopiirityöskentely oli menetelmänä minun opintopiiriryhmälläni sujuvaa ja selkeää. Kaikilla oli omat vastuunsa ja puhalsimme hyvin yhteen hiileen. Opintoparityöskentelyt toimivat myös melkolailla mutkattomasti. Koen, että on rikkaus saada oppia työskentelystä erilaisten ihmisten kanssa. Mielestäni antauduin näissä työskentelyissä sekä lähipäivissä tuomaan myös omia mielipiteitä, kysymyksiä ja näkemyksiä esille sekä vastaanotin mielenkiinnolla muiden ajatuksia ja tietotaitoja. Jos minulle jäi jotain epäselvää, osasin tapani mukaan rohkeasti kysyä apua. Opetusharjoittelu Pajulahden Urheiluopistossa liikuntaneuvojien parissa antoi minulle uusia näkökulmia opetustyöhön ja vahvisti ajatusta siitä, että opetustyö vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä ja että työ on antoisaa, mielenkiintoista ja monipuolista sekä ennenkaikkea kiinnostaa minua. Opiskeluajalta jään kaipaamaan kuukausittaisia tapaamisia lähipäivillä. Yhteiset keskustelut antoivat paljon ja niille olisin opintojen aikana kaivannut hieman enemmänkin aikaa. Ylipäätään olisin kaivannut hieman vähemmän kiirehtimistä asiasta toiseen.

Kun tulin valituksi ammatillisen opettajan opintoihin, olin tietysti innoissani mutta samalla myös kauhistunut. Minulla oli vauva ja toinen pieni lapsi kotona eikä varsinaista opettajakokemusta taustalla. Sen sijaan huonosti nukuttuja öitä, aikapulaa, jatkuvia keskeytyksiä ja muistikatkoja oli senkin edestä. Lähdin kuitenkin reippaasti mukaan ja nyt voin todeta, että opinnot ovat olleet minulle tärkeää omaa aikaa ja itsensä kehittämistä sekä yksi iso askel kohti omia unelmia. Huoli ajankäytöstä, itsensä likoon laittamisesta ja siitä, että osaanko minä tai olenko tarpeeksi hyvä, on osoittautunut turhaksi. Minähän osaan! Opinnot tulivat osaltani hyvään saumaan myös siltä osin, että jouduin pakosta opettelemaan taas uusien ohjelmistojen ja sovellusten käyttöä, tekniikka kun on aina ollut inhokkini, ja koin että olin jäänyt monessa jälkeen tältä osin. Onneksi hyvä opintoporukka ja mainiot opettajat ovat olleet tukenani, olen hyvä oppimaan ja oma perhe on kannustanut minua eteenpäin. Jakamalla opiskelun pienempiin palasiin, jaksoin tsempata vaikeimpinakin hetkinä. Tuntui merkittävältä, että myös vahvasti arjessamme mukana olleet esikoisen kerhotädit kyselivät välillä, miten opintoni etenevät.

Opintojen lähipäivät ovat olleet mielenkiintoisia ja niistä saatua antia olen aina prosessoinut pitkään lähijakson jälkeenkin. Olen saanut vahvistusta siitä, että olen opettajuudessani oikeilla jäljillä ja että lapsuushaaveeni ja ponnisteluni opettajuudesta on kantanut hedelmää. En valmistu nyt liikunnanopettajaksi, vaan jotain vielä parempaa eli ammatilliseksi opettajaksi. Tätä osaamista toivon jatkossa saavani hyödyntää sosiaali-, liikunta-, terveys- ja hyvinvointialalla erilaisissa opetus- ja koulutus- sekä asiantuntijatehtävissä! Uskon vahvasti, että minulla on tällä saralla paljon annettavaa, vaikken vielä tiedä mihin elämä minut vie. Voi myös olla että jatkan tulevaisuudessa erityispedagogiikan, psykologian tai ylemmän AMK-tutkinnon opintojen pariin, mutta ensin täydennän osaamistani ensi syksynä physiopilateksen ohjaajakoulutuksessa ja tavoittelen työpaikkaa, jossa voin hyödyntää aikaisempaa osaamistani, ammatillista opettajuuttani sekä näitä tulevia pilatesopintoja.

Ja nyt lopuksi tahtoisin antaa meille kaikille

Leijonakuninkaan Simban rohkeutta muuttaa asioita,

Vaahteramäen Eemelin elämänuskoa siitä,

että mitään ei kannata murehtia liikaa etukäteen

vaan asiat otetaan sellaisina kuin ne tulevat

ja sitten toimitaan ja tehdään mitä voidaan.

Haluaisin antaa Peukalo-Liisan ihmemaan kykyä elää läpi yllätyksiä ja ihmeitä,

sillä kaikki voi olla mahdollista.

Tahtoisin antaa muumimamman tyyntä luotettavuutta ja

terveen järjen harkintaa.

Nallepuhin taitoa ottaa vastaan myös kaikki hyvä,

kiitoksen ja onnistumisen elämykset.

Karvisen kykyä laiskotteluun ja nautiskeluun

Peppi pitkätossun hulluttelevaa huolettomuutta ja

uskallusta ajatella joskus myös nurinkurisesti.

Nuuskamuikkusen luontoa lähteä syksyn tullen maailmanympärysmatkalle

Pikkumyyn voimaa olla eri mieltä sekä

Pikkuprinssin taitoa odottaa kärsivällisesti ja suvaita erilaisuutta.

Kiitos opettajani Liisa! Kiitos opettajani Ismo! Kippis me valmistuvat opettajat! 😊

Älä kulje sinne, mihin polku johdattaa. 

Kulje sinne, missä

ei ole polkua 

ja jätä omat

jälkesi.