Erilaisuudesta

Me ollaan kaikki erilaisia ihmisiä. Ollaan eri näköisiä ja kokoisia, eri sukupuolta tai vaikka kansalaisuutta. Meillä on erilaiset taustat, erilaisia mieltymyksiä ja mielipiteitä sekä erilaisia tavoitteita ja toiveita elämälle tai asioille ylipäätään. Sitten on tietysti erikseen vielä erilaiset persoonallisuustyypit, sairaudet ja diagnoosit sekä muut erityisyydet jotka tekevät meistä jokaisesta oman ainutlaatuisen ihmisen. Yksikään ei ole toistaan huonompi ❤

Se, mikä itseäni usein kuitenkin häiritsee on, että toisen ihmisen asemaan asettuminen/ toisen ihmisen näkökulman ymmärtäminen tuntuu tosi monelle olevan äärimmäisen vaikeaa. Sitä ei joko haluta ajatella tai sitten vain yksinkertaisesti osata ajatella. En suinkaan väitä, ettäkö itsekkään tässä läheskään aina onnistuisin mutta kautta elämäni koen, että monissa asioissa aina punnitsen erilaisia näkökulmia ja pohdin asioita vähän liikaakin tehdäkseni esimerkiksi nopeita päätöksiä. Pyrin siihen, etten pahoittaisi kenenkään toisen mieltä omilla valinnoillani. Joskus tai oikeastaan aika montakin kertaa olen huomannut että pyrkiessäni olemaan kaikille mahdollisimman ystävällinen ja tasapuolinen ja toivoessani tekemällä muiden olon hyväksi, pahoitankin jollain tapaa lopulta oman mieleni. Joskus myös huomaan, että toivon muilta vastaavaa käytösmallia mihin itse pyrin ja saatan joutua pettymään, olenkin ehkä vaatinut liikaa. Tosi vaikea selittää, ehkä joku jopa ymmärtää mitä tarkoitan... 🤔😅 Toisaalta omat toiveet kannattaisi aina sanoa ääneen, sillä harva meistä osaa oikeasti lukea kenenkään ajatuksia.

Olen monesti myös huomannut, että se joka ensimmäisenä aukaisee suunsa tai puhuu eniten/kovimpaan ääneen, on sitten se ns. oikea ajattelutapa johon on enää tosi vaikea saada muuta näkökantaa annettua ymmärretyksi. Yleensä olen itsekkin puhelias ja sosiaalinen tyyppi, mutta toisinaan huomaan että ollessani jostakin eri mieltä, olen mieluummin hiljaa kuin aukaisisin suuni sillä en pidä konflikteista. Harmillisesti vuosien saatossa tämä on syönyt joitain ystävyyssuhteitani, kun olen pyrkinyt olemaan mieluummin lojaali kaikille kuin esimerkiksi kääntänyt selän jollekkin yhdelle tyypille. Silloin yritän ajatella, että jos oikeaa totuutta ei huomata, asioiden syvällisyyttä ei huomata tai minua/ajatuksiani hyväksytä niin ehkä on parempi antaa vain olla. Tämä varmasti kaipaa omalta osaltani työstöä. Lähimpien ihmisten kanssa toki väittelyäkin on ja sekin on mukavaa jos toisella osapuolellakin on taidot hallussa ja kyky/halu keskustella asioiden eri näkemyksistä perustellusti.

Kaikki ei todellakaan ole niin mustavalkoista kuin äkkiseltään näyttää. Oikeastaan mikään ei ole. Siksi on hölmöä tuomita toisten tekemisiä tai tekemättä jättämisiä, mielipiteitä tai mitään muutakaan. Jos jokin asia mietityttää, sitä kannattaa vaikka kysyä ihan suoraan. Teen tätä itse, mutta huomaan ettei se ole kovin yleistä. Aina voi kuitenkin punnita ja kysyä ensin itseltäänkin, että jos kysyn asiasta suoraan niin mikä on pahinta mitä voi tapahtua ja jos niin tapahtuisi, mitä voisin sitten tehdä. 😊

Mulle erilaisuuden hyväksymisen kannalta tärkeimpiä vuosia koen olleen lukiovuoteni Tampereen Yhteiskoulun ilmaisutaidon lukiossa. Mä olin silloin nuori vaaleatukkainen vaaleanpunaiseen pukeutuva urheilija. Aika harvinainen yksilö reilun 600 oppilaan lukiossa, joka oli täynnä erilaisia taiteilijoita, rastapäitä, taivaanrannanmaalareita, pilvenpolttajia ja hikareita sekä kaiken maailman värisekamelskoihin ja eriparivaatteisiin pukeutuvia tyyppejä ja eri seksuaalisen suuntautuneisuuden edustajia jne. Koin olevani itse hirmuisen erilainen kuin muut siinä oppilaitoksessa, johon muuten vaadittiin niihin aikoihin yli 9 keskiarvo ilmaisutaitopisteineen päästäkseen sisälle. Varmasti monessa muussa koulussa olisin voinut kokea olevani keskiverto ja ns normaali, mutta tuolla koin itseni heikoksi oppilaaksi ja ulkoisestikin epänormaaliksi. Hain kouluun, koska olin jo silloin hyvin kiinnostunut esimerkiksi radio- tv- ja toimitustöistä, luovasta liike- ja tanssi-ilmaisusta sekä valokuvaamisesta. Alkujaan valikoinkin rutkasti näitä ilmaisutaitokursseja lukujärjestyksiini, mutta pian huomasin että halusin kuitenkin valmistua ylioppilaaksi kolmessa vuodessa ja panostaa myös urheiluun, joten suorittaakseni pakolliset 75 kurssia en pystynyt kovin montaa ilmaisutaitokurssia mahduttamaan jaksoihin. Sopeuduin kaiken erilaisuuden keskelle, kävin lukion hyvillä mielin ja nykyisellään on ollut todella mielenkiintoista bongata lukiosta tuttuja nimiä ja kasvoja erilaissa tv-ohjelmissa ja muissa prokkiksissa.

Koin lukion opiskelun osalta aika raskaana ja vaativana, mutta toisaalta olen ihan hirmuisen kiitollinen siitä, että sain TYK:ssa pääosin todella hyvää opetusta ja lukion jälkeen olen stipendien arvoisesti menestynyt niin liikuntaneuvoja- kuin fysioterapiaopinnoissani. Siis minä, huono tai korkeintaan keskiverto-oppilas! 😉 Ahkera työ palkitaan, niin sanotaan ja näin koen itsekkin. Kiitän tosiaan lukiotani myös siitä, että osaan paremmin hyväksyä ihmiset omana itsenään. Koen, että osaan etsiä jokaisesta hyviä puolia ja parhaimpani yritän ymmärtää erilaisuutta yhä tänä päivänäkin.

En enää muista mistä sain vuonna 2011 kimmokkeen kirjoittaa omalle facebookseinälleni seuraavan tekstipätkän, mutta koen sen yhä toimivaksi ja suosittelen sen pohjalta hyväksymään jokaisen ihmisen omana erilaisena tyyppinään:

Ennen kuin tuomitset minut: Laita saappaani jalkoihisi. Tallaa ne kadut, jotka minä olen kulkenut. Käsittele menetys ihmisestä jonka olen menettänyt. Kestä kaikki tunteet ja tapahtumat, mitä olen kokenut. Kompastu jokaiseen kiveen, johon minäkin kompastuin. Nouse aina uudestaan ylös ja kulje täsmälleen sama elämä kuten minä tein. Vasta sitten voit tuomita minut tai elämäni.

Erilaisuus on vahvuus - kun sen hyväksyy, se pukee kantajaansa kaikkein kauneimmin.  ❤

-Rosa