Tällä viikolla vietetään vuosittaisia "porraspäiviä" ma-su 5.-11.11.2018. Joko sä oot kuullu radiomainoksen Suomipopilla tai törmänny kampanjaan netissä?
Kyseessä on Kunnossa Kaiken Ikää (KKI) - ohjelman toteuttama ja täysin maksuton työyhteisöille suunnattu kampanja, jonka tavoitteena on herätellä pieniin, jokapäiväisiin valintoihin jokaisen oman terveyden edistämiseksi. Porraspäivien aikana kannustetaan käyttämään portaita hissin sijaan. Tarkoituksena on esim. kiinnittää huomiota säännölliseen tauottamiseen istumisessa ja työssä.
Kampanjan nettisivuilta löytyy materiaalia aiheen tiimoilta ja sielä voi myös ilmoittaa työyhteisönsä mukaan ohjelmaan. Mutta ei tässä mielestäni välttämättä mitään työyhteisöä vaadita, voihan sitä kotiäitikin valikoida hissin sijasta portaat.
Kampanjan nettisivuillakin todetaan, että päivittäisen arkiliikunnan merkitys energiankulutukselle on kokonaisuudessaan suurempi kuin liikuntaharrastuksen, sillä arkiliikunta vaikuttaa pitkin päivää. Arjessa todella kannattaa siis tehdä hyviä valintoja!
Hassua muuten, kuinka mukavuudenhaluisia me ihmiset ollaan, kun tällaisista asioista ylipäätään tarvitsee kampanjoida. Hyvä muistutus itsellekkin toki ja varmasti erittäin tarpeellinen ohjelma ja hyvä kampanja varmasti. Peukutan.
Kohti portaita siis! Tsekkaa www.porraspaivat.fi
Hyvää alkanutta viikkoa toivottelee
Rosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti