Blogin Hyvinvointihaaveita facebooksivustolla on koko marraskuun ajan ollut käynnissä arkiliikunnan lisäämiseen, mielen hyvinvointiin ja itsetuntemuksen kehittämiseen tähtäävä LIIKU-haaste Tässä haasteessa on nyt tosiaan takana reilut 2 viikkoa ja toiset 2 jäljellä. Joku osallistujista on varmaan tehnyt kaikki treenit tunnollisesti, joku ei yrityksistä huolimatta ole saanut itseään liikkeelle ollenkaan ja joku on tehnyt vaikka joka toisen treenin. Itsekkään en ole ihan jokaista treeniä pystynyt tekemään, mutta en koe siitä huonoa omaatuntoa. Olenhan kuitenkin liikkunut paljon enemmän kuin se etten olisi liikkunut yhtään. Ymmärrättehän? Vuosia sitten en olisi varmaan edes kutsunut kotihommien ohessa tehtäviä lyhyitä lihaskuntotreenejä liikunnaksi ja nyt nämä ovat varsin hyviä treenejä itselleni. Ihmiset ja elämäntilanteet ovat erilaisia. 😊 Joku on kenties ahkeroinut pelkästään mielentehtävien parissa tai kokkaillut "uusia" reseptejä. Varmasti jokainen pystyy liikunnan osalta samaistumaan johonkin kuvatuista vaihtoehdoista.
Halusinkin siksi miettiä tätä asiaa tarkemmin myös omasta näkökulmastani.
Minä liikkujana. Mitä liikunta minulle tarkoittaa? Mitä se minulle merkitsee? Mitä haasteita liikkumisessa minulle on? Minkälaisesta liikunnasta pidän tai luulen pitäväni? Mistä en pidä? Miten haluaisin liikkua? Miten liikun nyt? Onko näissä ristiriitaa? Mikä motivoi minua liikkumiseen?
Lopuksi, päätin etsiä itselleni MOTIVAATIKUVAN, joka muistuttaa ja innostaa liikkumaan! Jos säkin sait tästä kipinän etsiä omasi, niin voit halutessasi esimerkiksi tulostaa kuvan jääkaapin oveen tai tallentaa puhelimen taustakuvaksi. Voit jakaa sen myös meille muille alas kommenttikenttään tsemppaamaan meitä kaikkia liikkumaan enemmän tai paremmin. 😘
Itse koen, että kaipaan liikkumiseen myös muunlaista motivaatiota pelkän hyvänolon tunteen lisäksi. Parempi kunto ja hyvä olo ovat toki tärkeitä, mutta välillä on vaikea malttaa odottaa tuloksia joten tarvitsen lisäksi jotain konkreettisempaa. Olenkin alkanut jo miettimään, mihin liikuntatapahtumaan ilmoittautuisin ensi vuodelle joka sitten mielessäni tsemppaisi liikkumaan edes vähän myös silloin kun sohvannurkka houkuttelisi kovasti. Tuntuu nimittäin, että tarvitsen selkeän tavoitteen. Liikuntatapahtumassa olisi sitten kiva nähdä ja tuntea kuinka jaksaakin enemmän kuin nyt tai että juoksu kulkee. Parhaimpia muistoja minulle ainakin on jäänyt Vaarojen Maratonilta ja erilaisista lyhyistä triathloneista, joten ehkä se tulee olemaan jotakin näiden suuntaista.
Lisäboostia liikkumiseen voi löytää myös sovituista kimppatreeneistä tai uusista lenkkareista ja trikoista. Lisäksi itseltäkin löytyy aktiivisuusranneke, josta on mielenkiintoista seurailla päivittäistä aktiivisuuttaan. Mikä sua motivoi?
Jos haluat lisää liikuntaorientoitunutta vertaistukea ja vaikka todellisen treenikaverin LIIKU-haasteen loppuunsuorittamiseen, niin nyt on myös hyvä aika pyytää perheenjäsenet, ystävät ja tututkin liittymään mukaan. 😊
Iloa viikonloppuusi!
Rosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti